Firmaliigassa pihoilla juosseet

Avoin kirje Firmaliigassa pihoilla juosseille suunnistajille:

Alkullan piha oli kartassa merkitty sekä oliivinvihreällä tonttivärillä että kielletyn alueen pystyviivoituksella. Sääntöjä rikkoneista suunnistajista osa kulki punaista reittiä itään, osa länteen. Krepitimme reitit pihalle kielletyn alueen nauhoilla kesken kisan, mutta muutamat suunnistajat hyppivät nauhojen ylitse.

”Hei Sinä suunnistaja, joka juoksit läpi Alkullan pihan kello viiden jälkeen viime tiistaina kesken Firmaliiga-suorituksen. Juuri Sinä, joka sait perääsi koirat, jotka omistaja sen jälkeen komensi takaisin sisälle. Sinä joka vastasit omistajalle, että ”et tiennyt” juoksevasi pihan lävitse.

Et tiennyt? Se oli kartassa merkitty oliivinvihreällä kielletyn alueen merkillä, joka oli vielä vahvistettu punaisella pystyviivoituksella, kielletyn alueen merkki sekin. Luonnossa pihan erotti leikatusta nurmikosta, hoidetusta puutarhasta ja ympärillä olevista asuin- ja ulkorakennuksista. Niitä harvoin on metsämaastossa. Katsoit varmasti sekä karttaa että maastoa ja näit sen minkä kaikki muutkin niistä näkevät, mutta silti väitit, että ”et tiennyt” juoksevasi piha-alueella. Kyllä Sinä sen tiesit.

Ajattelitko silloin Alkullan omistajaa, joka kaipasi työpäivänsä jälkeen kotirauhaa eikä vieraita ihmisiä pihoilleen juoksemaan? Ajattelitko ratamestaria, joka oli suunnitellut rastivälin kapeaan maastoon siinä luottamuksessa, että pihoille ei mennä, jos ne merkitään karttaan kielletyksi?

Ajattelitko niitä järjestäjiä, jotka olivat läpi talven kulkeneet maanomistajalta toiselle, sopineet alueiden käytöstä ja luvanneet, että jos jokin alue merkitään kielletyksi, suunnistajat eivät sinne mene? Ajattelitko kaikkea sitä suhdetoimintaa, mitä järjestäjä on vuosikymmenien ajan harjoittanut, jotta Sorvalammin alue voidaan pitää suunnistajien käytössä?

Entä te 15 muuta, jotka juoksitte Alkullan pihan lävitse, ajattelitteko, mitä seuraa, jos tuollainen määrä suunnistajia rynnii yksityispihalle?  Ajattelitteko, mitä seuraa, jos Luukin ja Röylän alueen asukkaat, jotka omistavat metsät ja pellot sekä hallinnoivat tienhoitokuntia, kimpaantuvat suunnistajille?

Te jotka pihalle päästäksenne jopa hyppäsitte kielletyn alueen nauhan yli, ajattelitteko mitä tapahtuu, jos asukkaat eivät enää jatkossa haluakaan suunnistajia mailleen ja alueilleen? Ajattelitteko saavanne jonain päivänä kertoa lapsenlapsillenne, että juuri teidän ansiostanne Sorvalammin alue on nykyään suunnistajilta suljettu?

Tällä kertaa maastoa onneksi ei suljettu, vaan selvisimme anteeksipyynnöillä ja lupauksilla parannuksesta jatkossa. Mutta kun seuraavan kerran ratkaisette, juoksetteko pihan tai muun kielletyn alueen lävitse vai ette, ajatelkaa ensin pieni hetki seurauksia.

Henrik Tala

HS:n Iltarastijaoston pj.”

15 Responses to “Firmaliigassa pihoilla juosseet”

  1. Esa-Pekka Kapanen

    Juuri tämän päivän ongelmakenttää. “vanhaan hyvään aikaan” (1970 – 2000) ei ollut näitä ongelmia, kun kaikki maastot olivat “uusia” ja samoin radat. Nyt kun maastot pienenevät ja kaikki on käyty moneen kertaan, niin pakosta tulee näitä potentiaalisia konflikteja maanomistajien kanssa. Näin käy siis kun ratamestarit haluavat tarjota edes jotain uutta – ja ottaa pienen riskin suunnistajien moraalin kanssa. Minulta iso peukku näille ratamestareille. jotka tarjoaavat edes jotain uutta. Mutta elämä on! Valtaväestö vaan aina kärsii muutaman “yritysjohtaja” riskienotoista” ( juu: asian voisi esittää toisella tavalla – mutta joku ottaa riskin ja homma “kusee” globaalisti).
    Noh; sellaista se on – mitäs tarjositte jotain “uutta ja kivaa”. Minä olisin varmasti tykännyt , mutta en ollut paikalla. Tämä on meidän yhteinen ongelma – Lähialueiden maastoista saataisiin kyllä uusia näkökulmia, jos noudatettaisiin lajisääntöjä. Pikkukisoissa tuskin riittää väkeä metsään fyysissesti näitä “oikojai” estämään. Voin kyllä tulla talkoisiin EsaK.

  2. Repa

    Ratamestarin virhearviointi, piste!

  3. Hannu

    Ei tota nyt ihan ratamestarin piikkiin voi laittaa. Toki reitinvalinta on houkutteleva, mutta selkeästi kielletty. Noin suuressa tapahtumassa ei valitettavasti ole yllätys, että ilman valvontaa tuota reittiä käytetään. Sen verran kauan olen suunnistusta harrastanut, että tiedän, ettei ohjeistus mene ikinä kaikille perille

  4. Matti Kaasalainen

    Toivoisin, että “suunnistus omalla vastuulla” ei olisi vastuuta pelkästään omasta terveydestä vaan myös vastuuta kanssasuunnistajista, muista liikkujista sekä lajin tulevaisuudesta. Vastuuta omista tekemisistä (tai tekemättä jättämisistä), jota ei pitäiusi yrittää ulkoistaa muille.

  5. Hannu Kauppinen

    Kiellettyä aluetta ei enää selkeämmin voi merkitä, joten ratamestaria ei tilanteesta voi syyttää. Silti näin tulostekarttojen aikana voi kysyä, että onko tuo pihan läpi kulkeva tie tarpeen mallintaa kokonaan? Jos sen olisi poistanut kartasta pihan kohdalta, ei tuo reitinvalinta olisi tullut kenellekään edes mieleen…

  6. K-P Lifländer

    Alkuun: En ollut firmaliigassa tuossa kisassa joten voinen objektiivisesti kommentoida. Mielestäni merkintä ei ole minun tasoiselleni ja varmaan monelle muulle sunnuntaisuunnistajalle selvä. Kielletty alue, joo, mutta läpi menee autolla ajettava tie. Toki kun karttaa pitkään katsoo ja analysoi, niin tuo tonttimerkintä yhdessä kielletyn alueen kanssa antaa olettaa että tuo tie menee kyllä pihan läpi ja siten varmasti tie on kielletty. Mutta kisan tuoksinnassa en ole ollenkaan varma että olisin oikein tulkinnut karttaa. Selkeyden olisi tuonut rastit tien päällä tuossa kohtaa tai tien piilottaminen niin kuin joku ehdotti ohessa. Nyt paljon suunnistavat pohtivat että pitäisi sentään osata karttamerkit ennen kuin firmaliigaan lähtee. Veikkaan siellä kuitenkin olevan joka kerta myös suunnistajia jotka eivät juuri ole suunnistuskarttaa aikaisemmin nähneet. Siten omasta mielestäni ja yllä olevan tarinan tukemana ehdottaisin huippusuunnistajille tarpeettomia tupla/tripla kieltomerkintöjä ja vaikka tekstiä “läpikulku kielletty” karttaan tuollaisissa tilanteissa.

  7. Henkka

    Selvennykseksi tällekin puolelle (kirjoitin asiasta jo FB:ssä): Ratkaisun välin hyväksymisestä ja merkinnöistä teki Firmaliigan ja Iltarastien ratavastaava, eli minä.

    Mielestäni selitykset, joissa nojataan kartan mahdolliseen moniselitteisyyteen sekä merkkien tuntemuksen puutteeseen kariutuvat tässä tapauksessa jo siihen, että piha-alue on maastossa aivan yksiselitteinen ja jokaisen tunnistettavissa yksityispihaksi. Ja vaikka ei lajisääntöjä tuntisi, niin kyllähän se tiedetään, että toisten pihoille ei mennä. Jokainen läpi juossut on joutunut huomaamaan juoksevansa halki nurmikon – ei suon tai kallion – ja jokainen on ratkaissut asian niin, että ei ole välittänyt säännöistä eikä ihmisten kotirauhasta.

    Kirjoitukseni tarkoitus onkin osoittaa, että kielletyn alueen rikkominen tai sen kiertäminen on jokaisen suunnistajan henkilökohtainen ratkaisu.

    Tällä kertaa 97,3 prosenttia osanottajista ratkaisi asian kuten pitääkin.

    Henrik Tala

  8. Jone

    Jep, kielletyn alueen läpi juosseita ei ole mitään syytä puolustella. Mutta oliko tontin läpi menevän ajopolun/tien pinta tosiaan nurmikkoa? Vai oikaistiinko siellä vielä tien mutkakin?

    Itse olen tuollaisessa paikassa katkaissut tien kartasta, jotta kilpailun tiimellyksessä ei kenellekään tuli mieleenkään oikaista pihan läpi. Tässä tapauksessa sekään ei kyllä varmaan olisi estänyt muutamaa yrittämästä pihan läpi.

  9. Ismo Lahtinen

    Kielletyn alueen pystyviivoitus oli kartassa painettu oleellisesti selvemmin tien päälle kuin tämän uutisen kuvassa tai reittihärvelissä. Jos siis ymmärtää karttamerkin ja tietää kiellon olevan ehdoton, ei pitäisi olla mitään tarvettakaan tulkinnalle.

  10. Tuomo

    Oliivinvihreästä puhuminen on tässä tapauksessa harhaanjohtavaa. Vaikka vihreää on tien molemmilla puolilla, niin tietä saa juosta. Samanlainen paikka on lähempänä maalia järven ja golf-kentän välistä kulkevalla mustalla tiellä: tonttivihreät molemmilla puolilla, mutta tietä saa juosta. Tietysti punainen pystyviivoitus selvästi kieltää Alkullan pihan läpi kulkemisen.

  11. Jone

    Uskon, että ainakin osa legitimoi kielletyn alueen läpi juoksemisen itselleen (erheellisesti) juuri tuolla, mistä Tuomo kirjoitti, eli tontin poikki kulkevalla tiellä.

    Koska kisan kuumuudessa tällaisia virheitä tehdään aina, kun paikalla on tarpeeksi monta miestä, niin kilpailijoiden rehellisyyteen ei vain kannata luottaa. Siksi 1) eo tuollaisia välejä, 2) yritetään saada kielletty alue näyttämään epähoukuttelevalta (tie pois) ja tarvittaessa vielä 3) laitetaan valvoja.

    Joo, kyllä ilman muuta pitäisi pystyä luottamaan ihmisiin. Tämäkin tapaus kuitenkin osoittaa, että ei voi.

    Itsekin olen tehnyt tuon tyyppisen väliin ja saanut aiheelliset haukut maanomistajalta sekä (tätä on nolo tunnustaa) joskus kisan tiimellyksessä ihan vähän oikaissut jostain ei-ihan-täysin sallitusta paikasta, koska “eihän sillä nyt voi olla oikeasti mitään väliä, jos yksi ihminen tästä pikaisesti hilpaisee” (jep, nolottaa ja olen tehnyt parannuksen).

  12. Jykä

    Helsingin suunnistajissa itsessään ei ole koskaan mitään vikaa. He ovat aina täydellisiä ja vika muissa. Tästä syystä HS on suunnistuspiireissä juuri niin aliarvostettu seura. Kyllä lajin ulkopuolelta tulevat kuntosuunnistajatkin tämän vielä tajuavat.

  13. Osmo

    Lyhyesti: 1. alue oli vielä erikseen merkitty kielletyksi maastossa, mutta sekään ei riittänyt pitämään porukkaa poissa.
    2. Sellaiset reitinvalinnat jotka kulkivat alueen poikki olivat todella huonoja. Itse F-radalla suunnistanut ja tarkistin reittihärvelistä muutkin lyhyet radat. Ratamestarille ei moiset valinnat olisi normaaleina tulleet edes mieleen.
    3. Ensi kerralla pitää laittaa myös vaunun seinään huomatus
    t. Osmo

  14. Jyrki Kiviniitty

    Hyvää keskustelua aiheesta. Mitä tapauksesta on opittavissa? Ensinnäkin ehdoton valtaosa FL-kisaajista ja kuntoilijoista tuntee keskeiset lajisäännöt ja noudattaa tai haluaa noudattaa kielletyn alueen merkintöjä. Ja sitten inhimillisessä toiminnassa myös erehdyksiä tapahtuu (tahallisesti ja tahattomasti). Peruslääke lienee säännöistä (etenkin kiellettyihin alueisiin liittyvät) muistuttaminen, koulutus ja tiedottaminen.

    Ratamestareille ja meille muille järjestäjille huomioitavaksi myös epätodennäköiset tapahtumat (tässä spekulatiivinen tulkinta tonttitien ja sen jatkeena olevan polun väärästä tulkinta sallituksi reitiksi). Tarvittaessa erityisten riskipaikkojen merkintä maastoon kielletyn alueen nauhoituksella (illan aikana polulle käytiin vetämässä kielletyn alueen nauha?). Ja kiellettyjen alueiden merkinnöistä muistuttaminen infotaululla ja IR-vankkurin seinällä. Viimekädessä myös anteeksipyynnöt ja mahdollisten haittojen/vahinkojen korvauksesta sopiminen maanomistajan kanssa.

    Kiellettyn alueen käytöstä sanktioiminen on FL -tyyppisessä tapahtumassa vaikeaa, kun ei ole mahdollista järjestää maastovalvontaa eikä kilpailunumeroita käytetä. Paljon on siis jatkossakin luottamuksen ja omaehtoisen sääntöjen noudattamisen varassa.

  15. Mika

    Nopealle tiejuoksijalle joka omaa keskinkertaiset / heikot suunnistustaidot pihan läpi menevä reitti on nopein. Selitys “oliivinvihreällä tonttivärillä” on höpö höpöä, koska pihan läpi menee tie. Tällöin ainoaksi puolustukseksi jää pystyviivoitus jonka merkitys on toki selkeä. Silti ratamestari ottaa tässä tietoisen riskin, koska iltarasteille nyt tulee kaiken maailman toopeja.

    Asian olisi voinut ratkaista laittamalla 9-10 välille yhden “kuljetusrastin”.

×

Comments are closed.