Jani Lakasesta HS:n tähtiseuravalmentaja

Suunnistuksen kaksinkertainen maailmanmestari Jani Lakanen liittyy lokakuussa HS:n valmennusportaaseen osa-aikaiseksi tähtiseuravalmentajaksi. Helsingin Suunnistajat sai Olympiakomitean lasten ja nuorten tähtiseurastatuksen vuonna 2018 ja huippusuunnistuksen tähtiseurastatuksen vuonna 2019. Uuden tehtävän painopisteenä on juuri nämä alueet.   Janin tehtäviin kuuluu ensisijaisesti sinisen ryhmän … Continued

Topi tiistaina ekaan MM-starttiinsa

  Suunnistuksen MM-kisat alkavat tänään maanantaina Norjan Sarpsborgissa avajaisseremonioilla. Ensimmäisenä kilpailuna juostaan keskimatkan karsinnan tiistaiaamuna alkaen klo 11 Suomen aikaa. Silloin kisansa starttaa myös ensimmäisissä MM-kisoissa suunnistava Topi Syrjäläinen.

Helsinki O-Gamesissa junnuille ja eliiteille Garminin GPS-juoksukelloja!

  Ilmoittaudu Helsinki O-Gamesiin sunnuntai-iltaan 2.6. mennessä IRMASSA. Helsingin Suunnistajat ja Garmin haluavat tukea maan huippujen ja junioreiden valmentautumista tarjoamalla nuorten sarjojen voittajille sekä pääsarjojen kolmelle parhaalle palkinnoiksi Garmin-juoksukelloja Seuraavien sarjojen voittajat saavat Garmin Forerunner-juoksukellot: D/H20: Forerunner 945 D/H18 ja … Continued

Olli Ojanaho Helsingin Suunnistajiin

Nuorten maajoukkuesuunnistaja Olli Ojanaho edustaa ensi vuodesta alkaen Helsingin Suunnistajia. Suomen viime vuosien menestynein juniorisuunnistaja muuttaa ensi keväänä pääkaupunkiseudulle, joten seuranvaihto osuu luontevasti muuton kanssa samaan aikaan. Ounasvaaran Hiihtoseuraa koko uransa edustanut Olli tavoittelee ensi kaudella menestystä Nuorten MM-kisoissa Tampereella … Continued

Ilmoittaudu 25-mannaan (DL 30.8.)

– Ilmoittaudu viimeistään 30.8.! – Linkki ilmoittautumiseen. (Käytettävä Hae käyttäjä -toimintoa) – Merkitse lisätietoihin, jos sinulla on oma SI-tikku. – Matkan hinta 100 euroa, valmennusryhmäläisiltä 60 euroa, maksetaan käteisellä bussissa. Toivomme, että hintaa saataisiin vielä alaspäin. Seuraviesti 25-manna suunnistetaan lauantaina 8. … Continued

Topi MM-sprinttiviestissä sunnuntaina

Ensi sunnuntaina päästään 27 vuoden tauon jälkeen seuraamaan HS:n edustajan suoritusta suunnistuksen MM-kisoissa, kun Topi Raitanen juoksee Suomen sprinttiviestijoukkueessa. Topin kausi on ollut tähän asti kaksijakoinen. Talvi ja kevät menivät loistavasti, ja kisoista ehti tulla erinomaisia tuloksia. Toukokuusta alkoi lähes … Continued