SM-KESKIMATKA 2006 (R2) 16.9.2006 NUUKSIO
Helsingin Suunnistajat

Kilpailuohjeet                        

Tävlingsdirektiv på svenska här

KILPAILU KÄYDÄÄN NUUKSION KANSALLISPUISTOSSA

Nuuksion kansallispuisto sijaitsee Nuuksion järviylängön länsiosassa. Se on Uudenmaan laajin ja luonnonarvoiltaan tärkein yhtenäinen saloalue. Nuuksion luontoarvot perustuvat alueen eteläiseen sijaintiin ja sen rikkonaisen kallioperän luomaan elinympäristöjen vaihtelevuuteen ja pienipiirteisyyteen. Nuuksion kansallispuistossa on useita kymmeniä uhanalaisia ja silmälläpidettäviä eläin-, kasvi- ja sienilajeja.

Kansallispuiston rajaa ei ennakkotiedoista poiketen ole merkitty kumpaankaan kilpailukarttaan, mutta sen sijaan raja on merkitty myöhemmin alueelta painettavaan yhdistelmäkarttaan.

Nuuksion kansallispuistossa on sallittua liikkua kävellen, hiihtäen, soutaen ja meloen alueen rajoitusosia lukuun ottamatta. Samoin on sallittua poimia marjoja ja ruokasieniä kuten myös onkia ja pilkkiä.

Avotulen teko ja leiriytyminen ovat sallittu vain tarkoituksiin osoitetuilla paikoilla.

Yli 15 hengen ryhmien pyydetään ilmoittautumaan etukäteen kansallispuistoon saapumisesta ja toivotaan majoittuvan vain varaustelttapaikoille. Yli 50 hengen ryhmien tapahtumien järjestäminen kansallispuistossa on aina luvanvaraista.

Nuuksion kansallispuistossa ovat kiellettyä

  • avotulenteko metsäpalovaroituksen aikana

  • lemmikkieläinten vapaana pitäminen

  • muiden kuin ruokasienten sekä puiden, pensaiden tai muiden kasvien ja niiden osien ottaminen ja vahingoittaminen

  • maa- tai kallioperän vahingoittaminen ja maa-ainesten tai kaivoskivennäisten ottaminen

  • luonnonvaraisten selkärankaisten eläinten pyydystäminen, tappaminen tai hätyyttäminen tai niiden pesien hävittäminen

  • selkärangattomien eläinten pyydystäminen tai kerääminen

  • moottoriajoneuvolla ajo siihen osoitettuja teitä lukuun ottamatta

  • roskaaminen ja rakenteiden vahingoittaminen

Lisää tietoja Nuuksion kansallispuistosta ja sen ylläpitäjästä Metsänhallituksesta retkeilyn, matkailun ja eräasioiden yhteystietojen osalta

SÄÄNNÖT JA VASTUU

Kilpailuissa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. Jokainen kilpailee omalla vastuullaan.

TOIMIHENKILÖT 

Kilpailun johtaja Erkki Raimovaara, kilpailun johtoryhmän puheenjohtaja
Tekninen asiantuntija Risto Anjala, LS-37
Ratavalvoja Juha Liukkonen, Karkki-Rasti
Ratamestari Reijo Hyvönen
Kartta- ja ratapainatukset Hannu Lammi
Lähdöt Kalle Kuhmonen
Maali ja tuloslaskenta Martin Söderström
Pääkuuluttaja Pekka Oksala
Palkintojenjako Pirkko ja Jussi Salmenkylä
Kilpailukeskus Erkki Raimovaara
Kilpailutoimisto ja info Rose-Marie Etholén, Åsa Koivula
Sähköistys Börje Etholén
Palvelut Synnöve Miettinen, Maija Salmi
Ensiapu Olli Juntunen,
Vihdin SPR:n ensiapuryhmä (050-5941 809)
Muksula Kristiina Laakso
Ravintola Eero Ollikainen
Pysäköinti Aulis Ignatius
Opastus Rolf Hirn, Erkki Miettinen
Tiedottaja / Lehdistö Kari Sane
Tuomarineuvosto Kalle Tolonen (pj), Mesikämmenet
Matti Haaramo Espoon Suunta
Jorma Helin, Rasti-Jyry
(karsintakilpailut)
Tessa Rautio, Raja-Karjalan Suunnistajat
(loppukilpailut)

KILPAILUJEN AIKATAULU 

  7.00 Kilpailukeskus avataan
  9.30 Karsintakilpailut käynnistyvät
11.30 Karsintakilpailujen maali suljetaan
12.00 Suorat loppukilpailut käynnistyvät  (naisten sarjat sekä miesten sarjat H75, H80 ja H85)
11.50 Suorat loppukilpailut käynnistyvät 
(naisten sarjat sekä miesten sarjat H75, H80 ja H85)     HUOMAA MUUTOS
13.00 Muut loppukilpailut käynnistyvät
13.45 Palkintojen jako - sarjat D75, D70, D65, H85, H80
16.00 B-loppukilpailu käynnistyy
16.30 Palkintojen jako - muut sarjat
18.00 Maali suljetaan

INFO JA KILPAILUTOIMISTO

Kilpailukeskuksessa, maalin läheisyydessä.  EMIT-kilpailukortin muutokset infossa.

PUKEUTUMINEN, PESU JA KÄYMÄLÄT

Pukeutuminen, peseytyminen ja käymälät kenttäolosuhteissa. Peseytymispaikalla on lämmintä vettä. Peseytyminen ilman saippuaa tai ja shampoita. Suunnistuskenkien pesu on kielletty.

Huonossa säässä lämmittelyvarusteet kuljetetaan kilpailijan numeroimassa pussissa lähdöstä infon viereen. Asiasta kuulutetaan kilpailukeskuksessa. Käytä loppukilpailussa samaa pussia kuin karsinnassa. 

RAVINTOLA

Kilpailukeskuksen kahvilassa on saatavissa kahvia, teetä, pullaa, sämpylöitä, limsaa, makeisia, keittoruokaa (laktoositon, gluteiiniton, selleritön) sekä grillimakkaraa.

ENSIAPU

Kilpailukeskuksessa päivystää SPR:n Vihdin ensiapuryhmä ja lääkäri.

MUKSULA

Kilpailukeskuksessa on Muksula.

SARJAT, RATAPITUUDET JA  RASTIT 

Karsinnat

Sarja Ratapituus Rastit  

Sarja

Ratapituus Rastit
H35K1 3.9 km 11   H55K1 2.7 km 6
H35K2 4.0 12   H55K2 2.8 6
H35K3 4.0 11   H55K3 2.8 6
H40K1 3.8 13   H60K1 2.3 8
H40K2 3.9 13   H60K2 2.3 8
H40K3 3.8 13   H60K3 2.3 9
H45K1 3.4 11   H65K1 2.0 7
H45K2 3.4 11   H65K2 2.0 7
H50K1 3.2 8   H70K1 1.7 4
H50K2 3.1 8   H70K2 1.6 4
H50K3 3.1 8    

Loppukilpailut

Sarja Ratapituus Rastit   Sarja Ratapituus Rastit
H35 4.9 km 19   D35 3.7 km 10
H40 4.4 16 D40 3.4 12
H45 4.2 13 D45 3.3 11
H50 3.3 12 D50 2.5 9
H55 3.1 10 D55 2.3 9
H60 2.7 10 D60 1.8 7
H65 2.5 8 D65 1.7 5
H70 2.1 8 D70 1.5 5
H75 1,8 6 D75 1.5 5
H80 1.7 5  
H85 1.7 5
B-Loppukilpailut
Sarja Ratapituus Rastit   Sarja Ratapituus Rastit
H35B 4.4 km 16   H55B 2.7 km 10
H40B 4.2 13 H60B 2.5 8
H45B 3.3 12 H65B 2.1 8
H50B 3.1 10 H70B 1.8 6

MALLIRASTI

Mallirasti on opaspaalun luona. Mallirastin vieressä on EMIT-kortin nollaus- ja tarkistusleimasin. Muista kokeilla EMIT-korttisi toiminta ennen lähtöön menoa - toimimattomalla EMIT-kortilla ei pääse metsään.

KILPAILUMAASTO

Maasto on tyypillistä uusmaalaista havumetsää, joka on ollut useita vuosia kansallispuistona. Korkeimman ja matalimman kohdan korkeusero noin 50 m.

KIELLETYT ALUEET

Kilpailualueella on yksi kielletty alue (taimikko), joka on merkitty karttaan. Kilpailukeskuksen ympärillä olevan nauhan ulkopuolinen alue on myös kiellettyä aluetta.

PIIKKARIT

Piikkarien käyttö on kielletty, nastarit ja nappulakengät ovat sallitut.

KILPAILUKARTTA

Kilpailukartta on 6-värinen, mittakaava 1:10 000 ja käyräväli 5 m. Ajantasaistettu ja painettu elokuussa 2006. Karsinnassa ja loppukilpailuissa on eri kartta. Kartat ovat kokoa A4. Kartat ovat muovikotelossa.

Kilpailualueen edellinen kartta (vuodelta 1988) on nähtävillä kilpailukeskuksen taululla ensimmäiseen lähtöön saakka. 

LÄHTÖLISTAT

Karsintojen, suorien A-loppukilpailujen ja B-loppukilpailujen lähtölistat ovat ilmoitustauluilla. Ne on laadittu Suunnistusliiton ohjeen mukaisesti rankiin perustuen.

Karsintakilpailusarjojen A-loppukilpailujen lähtölistat ovat ilmoitustaululla noin klo 12.15. Ne muodostuvat karsintakilpailun tuloksista käännetyssä järjestyksessä.

B-loppukilpailun lähtöjärjestys on sama kuin karsinnassa. B-loppukilpailun ryhmän muodostavat eri karsintasarjojen samalla lähtöajalla lähteneet pois luettuna A-loppukilpailuun päässeet. Kilpailu käydään ryhmälähtöinä, joten samalla minuutilla saattaa olla useita saman sarjan lähtijöitä.

RASTIMÄÄRITTEET JA EMIT-TARKISTUSLAPUT

Rastimääritteet ja EMIT-tarkistuslaput ovat lähdöissä.  Rastimääritteille ei ole kiinnitystarvikkeita. Kilpailijan on kirjoitettava EMIT-tarkistuslappuun kilpailunumeronsa.

Kilpailija on velvollinen tarkistamaan EMIT-korttinsa numeron lähtöluettelosta. Väärällä EMIT-numerolla tai toimimattomalla EMIT-kortilla ei pääse maastoon. EMIT-kortin numeron muutosmaksu on 2 euroa. Järjestäjiltä voi lainata EMIT-kortin 3 eurolla. Palauttamatta jääneestä EMIT-kortista peritään noin 50 euroa.

KILPAILUNUMEROT  

Kaikki käyttävät kilpailunumeroita, jotka (kilpailukutsusta poiketen) ovat lähdöissä. Karsinnassa ja B-loppukilpailussa käytetään samaa numeroa. Karsinnoista A-loppukilpailuun selvinneet kilpailijat saavat uuden numeron. Karsintakilpailujen numerolaput ovat valkoisia. Loppukilpailujen numerolaput ovat keltaisia.

Kilpailunumero kiinnitetään rintaan. Sen on oltava hyvin näkyvillä eikä sen mainoksia saa peittää.  Kadonneen numerolapun tilalle voi Infosta lunastaa uuden 2 eurolla. Hakaneulat kerätään loppukilpailujen jälkeen maalissa talteen, numerolapun saa pitää.

LÄHDÖT

Lähtöviitoitus alkaa opaspaalulta, josta ilmenee myös viitoituksen väri. Karsintakilpailun kaikki kolme lähtöä ovat saman viitoituksen varrella. Myös loppukilpailun kahteen lähtöön johtaa yhteinen viitoitus. Viitoitus kulkee pääosin teitä ja polkuja pitkin, mutta aikaa kannattaa varata, varsinkin karsinnassa... on mäkeä ja kapeaa polkuakin jonkin matkaa. Viitoitukselta ei saa poiketa.

Lähtö ja esilähtö ovat yhtenäinen alue, jolle kilpailija kutsutaan 5 minuuttia ennen lähtöaikaansa. Lähtökynnystä ei käytetä karsinnoissa eikä loppukilpailuissa.

Varmista sarjatunnuksista, että menet varmasti oikeaan lähtöön.

KARSINTAKILPAILU
Sarjat
Lähtö Matka lähtöön

Lähtö-
väli

H35K1, H35K2, H35K3, H40K1, H40K2, H40K3, H45K1, H45K2 Lähtö 1 1.9 

1 min

H50K1, H50K2, H50K3, H55K1, H55K2, H55K3 Lähtö 2 2.0
H60K1, H60K2, H60K3 H65K1, H65K2, H70K1, H70K2 Lähtö 3 2.6
LOPPUKILPAILU  (ILMAN KARSINTAA)
Sarjat
Lähtö Matka lähtöön Lähtö-
väli
D35, D40, D45 Lähtö 1 1.1

2 min

D50, D55, D60, D65, D70, D75
H75, H80, H85
Lähtö 2 1.0
LOPPUKILPAILU  (KARSINNAN LÄPÄISSEET)
Sarjat
Lähtö Matka lähtöön Lähtö-
väli
H35, H40, H45, H50, H65 Lähtö 1 1.1

2 min

H55, H60, H70 Lähtö 2 1.0
B-LOPPUKILPAILU
Sarjat
Lähtö Matka lähtöön Lähtö-
väli
H35B, H40B, H45B, H60B         Lähtö 1 1.1

1 min

H50B, H55B, H65B, H70B Lähtö 2 1.0


Toiminta lähdössä

5-4 min ennen lähtöä: kutsu lähtöportaikkoon ja kilpailunumeroiden tarkistukseen
4-3 min ennen lähtöä: siirtyminen mallikarttojen tutustumisportaaseen
3-2 min ennen lähtöä: siirtyminen EMIT-tarkistukseen ja nollaukseen
2-1 min ennen lähtöä: siirtyminen odotusportaaseen ennen karttasangoille menoa
1-0 min ennen lähtöä: siirtyminen karttasankojen viereen
0 min lähtöhetki:

Huomaa, että lähtöportaikon alussa oleva
esilähtökello on 5 min etuajassa. Ole esilähdön portilla silloin, kun tämä kello näyttää omaa lähtöaikaasi.

Ennen lähtölupaa lähtenyt kilpailija suljetaan pois kilpailusta. Lähtöportaikkoon kutsusta myöhästynyt kilpailija ilmoittautuu lähtötoimitsijalle.

Lähdöissä ei ole käymälää.

MAALI

Kilpailussa käytetään maalileimausta. Puuttuva maalileimaus aiheuttaa hylkäämisen. Maalileimauksen jälkeen kilpailija jatkaa leimantarkastukseen. Kilpailijoiden on noudatettava maalitoimitsijoiden antamia  ohjeilta.

Kartat kerätään pois A-loppukilpailun viimeiseen lähtöön saakka. Kilpailija laittaa karttansa omatoimisesti sarjan karttapussiin.

Karsinnan maali suljetaan klo 11.30. Loppukilpailujen maali suljetaan klo 18.00. 

KARTTOJEN PALAUTUS

Karttojen palautus alkaa A-loppukilpailun viimeisen lähdön jälkeen noin klo 16.00. Kilpailusääntöjen kuten myös reilun pelin hengen mukaista on olla näyttämättä karttaa B-loppukilpailuihin valmistuville kilpailijoille.

KESKEYTTÄNEET

Keskeyttäneiden on kuljettava maalin kautta. Myös loukkaantumistapauksista on ilmoitettava maaliin.

TULOKSET

Tulokset tulevat taululle kilpailun etenemisen mukaan. Lopulliset tulokset tulevat Helsingin Suunnistajien internet-sivuille http://www.helsinginsuunnistajat.fi kilpailupäivän illan aikana.

PALKINTOJENJAKO

Palkinnot jaetaan kahdessa osassa. Ensimmäinen palkintojenjako alkaa 13.45, jolloin jaetaan sarjojen D75, D70 ja D65 sekä H85 ja H80 palkinnot. Muiden sarjojen palkinnot jaetaan alkaen 16.30. Molemmista palkintojenjakojen aloituksesta ilmoitetaan kuulutuksella. Kolme parasta saa SM-mitalin ja kunniapalkinnon. Sijoille 4-6 sijoittuneet saavat SM-plaketin.

B-loppukilpailujen voittajat palkitaan. Voittajat voivat hakea palkintonsa Infosta sarjan lopullisten tulosten valmistuttua.

TURVALLISUUS JA SIISTEYS

Kaikki roskat, teipit ja tossunnauhat yms., myös pesupaikoilla, on vietävä roskasäkkeihin.

Mainoslehtisten tai kilpailuilmoitusten jakaminen kilpailupaikalla tai autoihin ilman lupaa on kielletty.

Tupakointi on kielletty kilpailukeskuksessa ja kilpailualueella, samoin kaikenlainen tulenteko.

LÖYTÖTAVARA

Löytötavarat kerätään kilpailupaikalla Infoon. Kilpailun jälkeen niitä voi kysyä Helsingin Suunnistajien Iltarasteilla maanantaisin/sunnuntaisin tai muulloin puhelimitse Synnöve Miettiseltä: puh 040 512 3288, sp: synnove.miettinen(at)pp.inet.fi

TERVETULOA JA REHTIÄ KILPAILUMIELTÄ !
Helsingin Suunnistajat