Kilpailuohjeet   -   Suunto-Games 2011      

SÄÄNNÖT

Kilpailuissa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton sääntöjä ja päätöksiä sekä näitä kilpailuohjeita ja toimitsijoiden antamia mahdollisia lisäohjeita. Tämän kilpailuohjeen asiajärjestys on lajisääntöjen mukainen.

Jokainen kilpailee omalla vastuullaan.

KILPAILUN JOHTO JA MUUT TOIMIHENKILÖT

Kilpailunjohtaja Pauliina Lankinen
Ratamestarit Repa Hotti, lasten radat Raino Lampinen
Tulospalvelu ja Maali Ilmo Pirilä ja Jarmo Laakso (ICT)
Valvoja Tuomo Kauppinen HyRa
   
Tuomarineuvosto:
 
Erkki Kivistö, Pihkaniskat  (pj)
Eva Reeni, Riihimäen Suunnistajat
Tuomas Tala, Delta
Lähdöt Kalle Kuhmonen
Kuulutus Jari Valtonen, Jorma Erkkilä
Info  Leena Salmenkylä-Mattila
Ensiapu Olli Juntunen
Ravintola Tuulikki Salmenkylä ja Hotelli Elohovi
Muksula Titta Laakso
Opastus Rolf Hirn
Pysäköinti Aulis Ignatius
Bussikuljetus Mikko Miettinen
Tiedotus Kari Sane

KILPAILUMAASTO

Maasto on havumetsäistä kansallispuistoa, jossa kuivat kalliomänniköt ja tuoreet kuusimetsät hallitsevat. Kasvillisuus on pienipiirteitä ja mosaiikkimaista. Murroslaaksojen pohjilla on metsäisiä soita, joiden valtapuusto on kuusta tai mäntyä ja sekapuina koivua ja tervaleppää.

Alueella ei ole pysyvää asutusta. Murroslaaksoissa on muutamia autioituneita vähitellen umpeen kasvavia pientiloja. Lähes kaikki metsät ja suot ovat olleet metsätalouskäytössä 1990-luvulle asti. Alueella on aloitettu metsien luonnontilan ennallistaminen esimerkiksi soiden virtausolosuhteita muuttamalla ja talousmetsiä pieniltä alueilta kulottamalla.

KILPAILUKARTTA 

Kartan mittakaava on 1:10 000 paitsi valiosarjoissa sunnuntaina 1:15 000. Käyräväli on 5 metriä. Kartta on painettu kesäkuussa 2011. Molempina päivinä on eri kartat.

Kilpailualueen edellinen kartta on nähtävissä kilpailukeskuksen ilmoitustaululla ensimmäisen kilpailijan lähtöön saakka.

SARJAT, LÄHDÖT, MATKAT JA RASTIT

SARJA

LÄHTÖ

LAUANTAI SUNNUNTAI
matka rastit matka rastit
H21E 1 5.8 20 10.7 25
D21E 1 4.4 12 7.5 18
H21A 1 5.3 16 9.4 23
H21AL 1 4.2 13 7.0 15
H21B 1 3.3 9 6.9 17
H21C 2 2.5 8 3.4 8
H35 1 4.9 14 8.5 19
H40 1 4.5 14 7.6 17
H45 1 4.3 13 7.1 15
H50 1 3.7 13 6.4 15
H55 1 3.4 13 6.0 15
H60 2 3.3 11 5.3 14
H65 2 3.0 9 4.8 12
H70 2 2.7 9 4.0 11
H75 2 2.5 8 3.5 11
H80 2 2.2 7 2.6 7
H85 2 2.2 7 2.6 7
H90 2 2.2 7 2.6 7
H95 2 2.2 7 2.6 7
H20 1 4.9 14 8.5 19
H18 1 4.5 14 7.6 17
H16 2 3.2 10 4.9 13
H15 2 2.7 8 4.3 13
H14 3 3.0 6 2.6 10
H13 3 2.5 7 2.4 8
H12 3 2.0 6 2.3 6
H12TR 3 1.8 5 2.0 6
H10RR 3 2.6/1.8 5 2.9/2.3 6
H9RR 3 2.6/1.8 5 2.9/2.3 6
D21A 1 4.3 13 7.0 15
D21AL 2 2.7 8 4.3 13
D21C 2 2.4 8 3.4 8
D35 1 3.7 13 6.4 15
D40 1 3.7 13 6.0 15
D45 2 3.2 10 4.9 13
D50 2 3.0 9 4.8 12
D55 2 2.7 8 4.3 13
D60 2 2.7 9 4.0 11
D65 2 2.5 8 3.5 11
D70 2 2.2 7 2.6 7
D75 2 2.2 7 2.6 7
D80  2 2.2 7 2.6 7
D85 2 2.1 7 2.5 7
D20 1 3.7 13 6.4 15
D18 1 3.4 11 6.0 13
D16 2 2.7 9 4.0 11
D15 2 2.5 8 3.5 11
D14 3 3.0 6 2.6 10
D13 3 2.5 7 2.4 8
D12 3 2.0 6 2.3 6
D12TR 3 1.8 5 2.0 6
D10RR 3 2.6/1.8 5 2.9/2.3 6
D9RR 3 2.6/1.8 5 2.9/2.3 6
Nuoret avoin 3 2.0 6 2.3 6
Kunto 3 Kunto 3.5   3.6  
Kunto 5 Kunto 5.4   5.3  
Kunto 7 Kunto ei ole   7.1  

Nuoret avoin on yhteinen kilpailusarja 13–18-vuotiaille tytöille ja pojille. Sarjassa ei lasketa rankipisteitä ja palkinnot arvotaan kaikkien osanottajien kesken. Sarjaan voi ilmoittautua kilpailukeskuksen infossa lauantaina klo 10.30- 12.00 ja sunnuntaina klo 9.30 - 11.00.

LÄHTÖLUETTELOT    

Lähtöluettelot ovat kilpailukeskuksessa ja lähtöpaikoilla sekä Helsingin Suunnistajien internet-sivuilla osoitteessa: http://www.helsinginsuunnistajat.fi/suuntogames/

VIITOITUKSET

Lähtöviitoitukset alkavat opaspaalulta, josta myös selviää viitoituksen väri.

PUKEUTUMINEN, PESU JA KÄYMÄLÄT   

Kilpailukeskus on Kokoushotelli Elohovin pihamaalla. Vaatteiden vaihtoa varten ei ole sisätiloja.

Seuratelttoja ei saa pystyttää kilpailukeskukseen tilanahtauden takia.

Pesupaikka on Kurjolampi. Naisten ja miesten pesupaikka tulee eri laitureille, naisten hotellin luoteispuolelle, miesten 200 m edellisestä hotellin itäpuolelle. Opastus keskuspaalulta. Katso myös kilpailukeskuspiirros.

Peseytyminen vain vedellä. Pesuaineiden käyttö kielletty ympäristön suojelun takia. Myös varusteiden pesu on kielletty.

HUOM  Ranta syvenee nopeasti - olkaa varovaisia ja katsokaa erityisesti pikkulasten perään.

MALLIRASTI

Mallirasti tarkistusleimasimineen on opaspaalun läheisyydessä. RR-sarjoilla on oma mallirasti. Tarkista kilpailukortin toimivuus ennen lähtöön menoa - toimimattomalla kortilla ei pääse metsään.

KILPAILUNUMEROT

Kaikilla on kilpailunumerot. Niitä ei kerätä pois. Numerot ovat samat molempina päivinä.
Kilpailunumerot ovat kilpailukeskuksessa  ja ne kiinnitetään omilla hakaneuloilla.
Kilpailunumeroa ei saa peittää edes osittain. Uuden kilpailunumerolapun voi lunastaa Infosta 2 €:lla.

RASTIMÄÄRITTEET

Rastimääritteet ovat lähdössä irrallisina ilman suojuksia tai kiinnitystarvikkeita. Kartoissa ei ole rastimääritteitä.

KILPAILUKARTTA LÄHDÖSSÄ

Kartta on lähtöämpärissä, josta kilpailija ottaa sen lähtöhetkellä. Kartta on muovisuojuksessa.

Lähdöt 1 ja 2
Molempina päivinä A3-kokoinen kartta.

Lähtö 3 (lasten lähtö)
Sarjoissa D13, D14, H13 ja H14 lauantaina A3-kokoinen kartta  ja sunnuntaina A4-kokoon taitettu kartta. Sarjoissa D12, D12TR, H12, H12TR molempina päivinä A4-kokoon taitettu kartta.

Rastireitillä A5-kokoinen kartta.

KIELLETYT ALUEET 

Kilpailukeskuksen lähistön järvien, teiden asutuksen sijoittuminen sekä maaston käyttörajoitukset vaikuttivat olennaisesti niin lasten kuin aikuistenkin ratojen suunnitteluun. Liki kolmekymmentä luontoarvoiltaan erityisen merkittävää tai kulutusta huonosti kestävää aluetta on kierretty kokonaan. Karttoihin näitä ei ole erikseen merkitty kiellettyinä alueina, koska niillä ei ole rasteja eivätkä vähänkään järkevät reitinvalinnat kulje niiden kautta.

Lauantaina sarjojen H21E ja H60 erään rastivälin suorin reitti kulkee karttaan kapeana avosuona kuvatun alueen poikki. Tuo suo - vanha turpeennostopaikka - on ojien tukkimisen takia tulvinut, ja on siksi nyt pikemminkin ylipääsemätön lampi. Alue on piirretty lähtöjen mallikarttoihin.

Lauantaina sarjojen D14 ja H14 erään rastivälin suorin reitti kulkee toisen samanlaisen tulva-alueen poikki, ja myöhemmin toisella rastivälillä ylitetään tuolle alueelle etelästä johtanut, nyt tukittu oja. Tämäkin tulva-alue on kierrettävä. Entisestä ojasta pääsee kyllä yli, joskin paikka on parinkymmenen metrin matkalla varsin hankalakulkuinen. Alue on piirretty lähtöjen mallikarttoihin.

Sunnuntaina ratojen lopussa on kiellettynä alueena ruskea tienpätkä

ENSIAPU  JA JUOMARASTIT 

Kilpailukeskuksessa päivystää ensiapuryhmä ja lääkäri. Lisäksi maastossa on ensiapupiste. Se on merkitty karttaan.

Juomarasti on sarjoilla H21E, H21A, H20 ja H35 vain sunnuntaina. Se on merkitty rastimääritteisiin. Juomarastille on matkaa lähdöstä sarjalla H21E 6.1 km, H21A 4.5 km ja H20 sekä H35 3.8 km.

MATKAT JA KULKU LÄHTÖIHIN  

Matkat lähtöihin lauantaina - kaikki lähdöt samaan suuntaan
Lähtö 1: 1.8 km - pääasiassa tietä - lopussa 400 m polkua ja metsää
Lähtö 2: 1.7 km - pääasiassa tietä - lopussa 300 m polkua
Lähtö 3: 1.4 km - pääasiassa tietä - lopussa 100 m polkua
Lähtö kuntosuunnistus: 100 m
 
Matkat lähtöihin sunnuntaina  - kaikki lähdöt samaan suuntaan
Lähtö 1: 1.8 km - polkua ja osin metsää - varaa aikaa
Lähtö 2: 1.7 km - polkua ja osin metsää - varaa aikaa
Lähtö 3: 1.7 km - polkua ja osin metsää - varaa aikaa
Lähtö kuntosuunnistus: 500 m

Viitoitukset lähtöihin alkavat opaspaalulta, josta myös selviää viitoituksen väri.

Viitoitukselta ei saa poiketa!

LÄHTÖ

AIKUISTEN JA NUORTEN SARJAT (H/D 15 -)
Lähtöpaikalla on lähtöluettelo, jossa on sarjoittain kilpailijoiden nimet, emitnumerot ja lähtöajat. HUOM kilpailunumerot ovat kilpailukeskuksessa. Lähdöissä ei ole käymälöitä. 

Rastimääritteet ja leimauksen tarkistuslipukkeet ovat lähtöpaikalla ennen lähtökarsinaan menoa. Kartassa ei ole rastimääritteitä.

Lähdön toiminta:

  • 4 minuuttia ennen lähtöaikaa kilpailunumeron tarkastus.
  • 3 minuuttia ennen lähtöä leimasimen nollaus.
  • 2 minuuttia ennen lähtöä mallikartan katselu.
  • 1 minuutti ennen lähtöä meno karttaämpäreille.
  • Lähtöhetkellä kilpailija ottaa kartan. Kilpailija vastaa itse siitä, että ottaa oikean kartan. Lähtöpaikalta on viitoitus K-pisteelle.

Myöhästyneet kilpailijat ilmoittautuvat myöhästyneitten kilpailijoiden lähettäjälle.

LASTEN SARJAT SEKÄ AVOIN SARJA ( - H/D 14)
Lähtöpaikalla on lähtöluettelo, jossa on sarjoittain kilpailijoiden nimet, emitnumerot ja lähtöajat. HUOM kilpailunumerot ovat kilpailukeskuksessa. Lähdöissä ei ole käymälöitä. 

Lähdön toiminta:

  • Siirry lähtöpaikalle hyvissä ajoin ennen omaa lähtöaikaasi. Lähtöpaikalla on
    rastimääritteet ilman suojuksia ja kiinnitysvälineitä sekä leimauksen tarkistuslipukkeet.
    Kartassa ei ole rastimääritteitä.

  • 4 minuuttia ennen omaa lähtöaikaa kilpailija kutsutaan nimellä lähtökarsinaan, jossa tapahtuu emit-kortin tarkastus.

  • 3 minuuttia  ennen lähtöä tapahtuu emit-kortin nollaus.

  • 2 minuuttia ennen lähtöä RR-sarjalaiset saavat kilpailukartan ja RR-opastuksen. Muiden sarjojen kilpailijat voivat tutustua mallikarttaan, jossa TR-sarjalaisilla on nähtävissä kilpailun rata, muille sarjoilla vain K-piste.

  • 1 minuutti ennen lähtöä loputkin kilpailijat saavat ottaa oman kilpailukarttansa sarjan mukaisesta karttaämpäristä.

  • Lähtömerkin kuultuasi aloitat suunnistuksen.

Rastireitti on merkitty maastoon yhtenäisellä valkealla muovinauhalla ja rasteilla on RR-tunnukset (RR1, RR2, RR3...).

Rastireittisarjassa kilpailijan aikaan lisätään 10 minuuttia kutakin puuttuvaa leimausta kohden.

Myöhästyneet kilpailijat ilmoittautuvat myöhästyneitten kilpailijoiden lähettäjälle.

MAALI

Viimeinen rasti on sekä lauantaina että sunnuntaina sarjasta riippumatta sama kaikilla kilpailijoilla, ja siinä voi käyttää mitä tahansa leimasinta.

Maaliviivalla on useita maalileimasimia, johon ajanotto päättyy. Maaliviivan jälkeen on leimantarkistus. Keskeyttäneet kilpailijat ilmoittavat leimantarkistuksessa keskeyttäneensä.
 
Karttoja ei kerätä pois maalissa. Kartan ja radan näyttäminen tai radan selostaminen toiselle kilpailijalle, joka ei ole vielä lähtenyt tai tullut maaliin, on sääntöjen kohdan 3.75 mukaan kielletty (Kaikenlainen keskinäinen apu ja yhteistyö kahden tai useamman kilpailijan kesken on kielletty)

Maalin läheisyydessä on juomapiste ja rastiväliaikojen tulostuspiste sekä paikka ("itkumuuri"), jossa kilpailija saa selvityksen rastileimausvirheisiinsä tai muihin kilpailusuoritukseensa liittyneisiin epäselvyyksiin.

LÄHDÖN JA MAALIN SULKEMINEN

Kukin lähtö suljetaan 15 min sen viimeisen lähtöajan jälkeen. Rastiralli suljetaan lauantaina klo 13.30 ja sunnuntaina klo 12.30.

Maali suljetaan lauantaina klo 16.30 ja sunnuntaina klo 15.30, jolloin myös kilpailu päättyy.

KESKEYTTÄMINEN

Keskeyttäneet kilpailijat tulevat maaliin ja ilmoittavat leimantarkistuksessa keskeyttäneensä.

PALKINNOT 

Palkinnot jaetaan kahden päivän yhteistulosten perusteella. Palkittavien määrä sarjoittain on nähtävissä tulostaululla.

D21E, H21E, H/D14, H/D13 ja H/D12 sekä H/D12TR -sarjojen kolmen parhaan palkinnot jaetaan palkintojenjakopaikalla.

H/D9RR ja H/D10RR sarjojen kaikkien osanottajien palkinnot jaetaan palkintojenjakopaikalla. 

Muut palkittavat noutavat palkintonsa palkintoteltasta sen jälkeen kun tulostaululla on ilmoitus kunkin sarjan tulosten valmistumisesta.

Palkintoja ei lähetetä jälkikäteen.

MUUT ASIAT  

- INFOPISTE  

Kilpailukeskuksen Info-pisteessä hoidetaan ilmoittautumisten ja maksujen epäselvyydet, emit-asiat sekä muut kilpailijoiden osallistumiseen ja järjestelyihin liittyvät selvitykset.

Emitkortteja voi vuokrata Infosta hintaan 3 euroa/päivä. Palauttamattomasta kortista laskutamme 60 euroa. Emitnumeron voi vaihtaa infossa hintaan 2 euroa/muutos.

- EMIT-LEIMAUS   

Kilpailija vastaa Emitkorttinsa toiminnasta ja siitä, että kortin numero on sama kuin lähtöluettelossa. Kortin toiminnan voi tarkistaa kilpailukeskuksen mallirastilla. Infosta voi vuokrata toimivia kortteja. Vuokraan sisältyy emitnumeron vaihto.

HUOM! Kilpailun järjestäjä ei tarkista kilpailukortin numeroa tai toimivuutta ennen lähtöä. Suoritus hylätään, kun kilpailija on käyttänyt muuta kuin järjestäjälle ilmoitettua elektronista kilpailukorttia, (Suunnistuksen lajisääntö 11.518). Sarjoissa H/D14 ja nuoremmat kilpailijaa ei tästä syystä hylätä.

Suurella osalla rasteista rastitunnus on eri kuin rastileimasimen sisäinen emit-koodi. Tästä syystä emit-kortin näyttöön saattaa tulla eri numero kuin rastitunnus.

- PIIKKARIT 

Piikkarit ovat kielletyt, nastarit sallitut.

- TULOKSET  

Tulokset päivittyvät tulostaululle kilpailun edetessä. Lisäksi epävirallisia ajantasaisia tuloksia osoitteessa  http://www.helsinginsuunnistajat.fi/suuntogames/suuntogames2011/tulokset,  jonne myös lopulliset tulokset ja väliajat tulevat kilpailupäivän illan aikana.

- RASTIRALLI

Rastiralli on lasten kilpasarjojen lähtöjen jälkeen. Rastiralliin osallistuja voi kulkea radan läpi parin tai saattajan, esimerkiksi isän tai äidin kanssa. Aikaa ei oteta. Ilmoittaudu infoon lauantaina viimeistään klo 13.00 ja sunnuntaina klo 12.00. Maksu 2 euroa uudesta kartasta.

Lisää tietoja Rastirallista ilmoitustaululta ja osoitteesta http://www.helsinginsuunnistajat.fi/suuntogames/suuntogames2011/rastiralli.shtml

- KUNTOSUUNNISTUS

Kukin osallistuu kuntosuunnistukseen omalla vastuullaan.

Ilmoittautuminen, maksu, lähtö ja maali ovat kuntosuunnistuspaikalla. Maksu on 7 euroa/päivä, 18-vuotiailta ja nuoremmilta 2 euroa/päivä. HUOM. Kutsuvierailta, Suunnon, Korsisaaren ja Elohovin  henkilökunnalta ei peritä kuntosuunnistusmaksua.

Kuntosuunnistuksen lähtö on lauantaina noin 100 metrin ja sunnuntaina 500 metrin päässä kilpailukeskuksesta (viitoituksen väri selviää opaspaalulta). Lähtö on lauantaina klo 12-13 ja sunnuntaina klo 11-12.

Kuntosuunnistuksessa rastileimaus ja ajanotto tapahtuvat emitkortilla. Emitkortteja voi vuokrata kuntosuunnistuksen lähtöpaikalla hintaan 3 euroa/päivä.

Kuntosuunnistuksen maali on samassa paikassa kuin lähtö. Kuntosuunnistaja ei saa tulla Suunto-Gamesin maaliin.

- MUKSULA   

Kilpailukeskuksessa on Muksula. Muksulaan tulevista alle 1-vuotiaista tulee etukäteen ilmoittaa tiedottajalle.

- RAVINTOLA         

Hotelli Elohovin ravintolassa on tarjolla

  • 7 € keittolounas tarjolla ravintolassa la ja su klo 11.00-14.00
  • 1 € pannukahvi / haudutettu tee / mehu
  • 2 € virvoitusjuomat
  • 2 € sämpylä
  • 1 € kanelirullapulla

Lisäksi kilpailukeskuksessa HS:n nuoriso myy paistettuja makkaroita. 

- PYSÄKÖINTI         

Pysäköinti- ja bussimaksu on 5 euroa autokuntaa kohden. Se maksetaan pysäköintialueelta poistuttaessa tai kilpailukeskuksen infoon. Maksu kattaa molemmat päivät. Asetathan pysäköintilipukkeen hyvin näkyville poistuessasi pysäköinnistä.

- TURVALLISUUS JA SIISTEYS  

Tupakointi on kilpailukeskuksessa ja kilpailualueella kielletty. Myös kaikenlainen tulenteko on kielletty!

Kaikki roskat, teipit, tossunnauhat ja muut jätteet, myös pesupaikoilla, on vietävä roskasäkkeihin. Mainoslehtisten tai kilpailuilmoitusten levittäminen kilpailupaikalla tai autoihin ilman lupaa on kielletty.

- LEIRINTÄ

Leirintä ei ole sallittu kilpailukeskuksessa. Lähimmät leirintäalueet ovat Oittaalla ja Rastilassa.

- LÖYTÖTAVARA

Löytötavarat kerätään Info-pisteeseen. Kilpailun jälkeen niitä voi kysyä Helsingin Suunnistajien Iltarasteilla maanantaisin tai muulloin puhelimitse: Synnöve Miettinen, 040-512 3288 tai sähköpostilla: synnove.miettinen(at)pp.inet.fi 
 

TERVETULOA!

Helsingin Suunnistajat ry.
Pauliina Lankinen
kilpailunjohtaja