Ratamestari kulttuuriympäristössä Alcobaçassa

Ratamestarin lausunto

Vuoden 2009 Suunto-Gamesissa on viimevuotiseen tapaan sekä suunnistajan että ratamestarin kannalta aivan ihanteellinen maasto: lähes täysin neitseellinen pienipiirteinen kallioinen havumetsäalue vailla merkkejä metsänhoidon tehotoimista.

Lauantain A4-kokoinen kartta on Kimmo Nykäsen syksyllä 2008 ja tänä keväänä valmistama. Sunnuntain A3-kokoisen kartan maastotyön teki alun perin Rauno Asikainen 2005 - 06 ja sen ajantasaisti 2008 - 09 Kimmo Nykänen. Kivien ja jyrkänteiden alarajana kartoittajat ovat pitäneet suunnilleen 1,2 metriä. Tätä hiukan matalampia kohteita maastossa esiintyy melko paljon, mutta näitä alarajoja noudattamalla kartta on saatu selkeälukuiseksi.

Lauantain keskimatkan maastossa on ollut kansallisia suunnistuskilpailuja viimeksi vuosina 1988 - 89. Maastopohja on nopeakulkuista kuusikkoa ja mäntypeitteistä pienipiirteistä kallioaluetta. Tervalampeen laskeutuva laaja rinnealue on osin melko jyrkkä ja koettelee suunnistajan fyysistä etenemiskuntoa.

Radat on pyritty laatimaan keskimatkan vaatimusten mukaisesti varsin teknisiksi ja tarkkaa suunnistustaitoa vaativiksi. Radoilla ja koko kilpailualueella on rasteja melko tiheässä, joten myös rastikoodin huolellinen tarkistaminen ennen leimausta on lauantaina valttia. Muista kunnioittaa kilpailualueen keskellä olevan huvilan asukkaiden rauhaa kiertämällä tontti viitoituksia pitkin!

Sunnuntain pitkien matkojen kilpailualue on selkeästi kaksijakoinen. Maaston länsipuoli - ratojen alku ja loppuosa - on monelle ikäsarjalaiselle tuttu vuoden 2006 keskimatkojen SM-kilpailusta. Sehän on pääosin nopeakulkuista kuusimetsää, jossa hidasteina on vain muutama vaikeakulkuiseksi ennallistettu suoalue. Maastotyyppien rajana on koillis-lounaissuuntainen metsäautotie, jolla sijaitsevat kilpailun juomapisteet.

Tien itäpuoli on sitten parasta nuuksiolaista suunnistusmaastoa. Mitä lähemmäksi Kattilaa suunnistajan reitti kulkee, sitä enemmän tulee tossujen alle pienipiirteistä kalliomaastoa ja hienoa mäntykangasta. Sunnuntain radoilla vaaditaan myös rytminvaihtotaitoa: on sekä pitkiä reitinvalintaa ja nopeaa etenemistä vaativia välejä että lyhyitä tarkkuutta vaativia välejä pienipiirteisillä kallioilla.

Haastavaa, mutta nautinnollista Suunto-Games -viikonloppua 2009 kaikille!

Reino Hotti
Ratamestari - Suunto-Games 2009