Valvoja vauhdikkaaseen tapaansa lähdössä viimeiseltä rastilla
 muutama vuosi sitten alueen mestaruuskisoissa


Valvojan lausunto

Kilpailukeskus sijaitsee Tervalammen rannalla avaralla pellolla, jossa on tilaa kaikkien toimintojen sijoittamiseksi lähietäisyydelle.

Henkilöautojen paikoitus on aivan kilpailukeskuksen tuntumassa. Suurempien ajoneuvojen paikoituksesta on kilpailukeskukseen noin 500m.

Kilpailumaasto on Nuuksion kansallispuistoa. Kulkukelpoisuus on pääosin hyvää, jopa erittäin hyvää. Poikkeuksen tekee Tervalampeen ja maalialueelle laskeutuva rinne, jossa varsinkin seniorien ja nuorimpien suunnistajien on syytä olla varovaisia.

Lisäksi tuulenkaadot ja ennallistamisina suoritetut puiden kaadot hidastavat paikoin vauhdikasta etenemistä.

Muilta osin allekirjoitan ratamestarin seikkaperäisen maastokuvauksen.

Kartoituksessa on pyritty tarkkuuteen, mistä johtuen paikoin saattaa olla kovassa vauhdissa vaikeuksia matalien kohteiden havaitsemiseen. Sinänsä kartta on tasalaatuinen ja selkeälukuinen.

Rasteja on varsinkin lauantain kisassa lähekkäin, jopa samanlaisissa pisteissä, joten koodien huolellinen tarkastaminen on paikallaan.

Viimeinen rasti on kaikilla yhteinen ja siitä on joen ylitys kapeaa siltaa pitkin. Sillalla ei mahdu ohittamaan, joten malttia ja varovaisuutta sillanylitykseen. Sekunnin tai korkeintaan kahden ajanmenetyksen ehtivät nopeammat kuitata pellolla ylämäkeen jatkuvalla maalisuoralla.

Kaiken kaikkiaan hieno maasto, hyvät radat. Nautinnollista suunnistusta!

Kalle Tolonen
Mesikämmenet
Valvoja - Suunto-Games 2009