Maailman
kuuluisin ikäsuunnistaja Erkki Luntamo, 96 vuotta, osallistuu
tämän vuoden Suunto-Gamesiin. Hän on sarjansa H95 ainoa
osanottaja.
Vakka-Rastin sinivalkoista edustusasua kantava Erkki Luntamo
on ikäsuunnistajien monikertainen maailmanmestari.
Erkin suunnistusura on alkanut jo vuonna 1931 ja jatkuu yhä.
Tänä
vuonna Erkki on
jo ehtinyt kilpailla suunnistajien vuotuisessa kevätkauden
päätapahtumassa FinnSpringissä Raumalla. Erkki
suunnisti 2.1
kilometrin ratansa voittoisasti aikaan 45.57. Siinä ajassa
olisi tekemistä monelle nuoremmallekin.
Lauantaina Erkki lähtee suunnistamaan 1.7 km radalleen klo
11.31 ja on odotettavissa maaliin noin 12.15 maissa.
Sunnuntaina Erkki lähtee matkaan ensimmäisten joukossa eli jo
10.01. Matkaa on radalla 2.3 km.
Tänä vuonna Suunto-Gamesiin osallistuu myös monia
nimekkäitä ikäsuunnistajia - H85-sarjassa käyvät keskenään
kovaa kilpailua ikinuoret Leo Backlen, Jouko Knaapi ja Eero
Tuuteri. Naisten D80 sarjassa toisistaan ottavat mittaa Hanna
Nuoranne ja Ritva Saarikoski.
Erkki Luntamo toinen vasemmalta vuoden 2006 Wiener
Neustadtin kisojen maailmanmestarina sarjassa H90.
Muita
suomalaisia mitalisteja vasemmalta lukien Alpo Nisula H70
hopeaa, Erkki, Eero Tuuteri H85 pronssia, Veijo Tahvanainen
H65 pronssia, sekä Timo Peltola H60 pronssia.
Lisää Erkki Luntamosta Portugalin vuoden 2008 ikäsuunnistajien
maailmanmestaruuskilpailuiden tunnelmissa Tuulikki Salmenkylän
haastattelemana.