Miesten
valiosarjan H21E ykkösrastin leimasin oli hetken kadoksissa.
Liian vauhdikkaasti edennyt suunnistaja oli telonut
rastipukkia sillä seurauksella, että pukki oli osin
vaurioitunut eikä leimasin ollut enää heti näkyvillä.
Simo Martomaa
oli havainnut leimasimen puuttumisen ja palannut lähtöön
kertomaan asiasta. Hatunnoston ansaitseva suoritus Simolta.
Lähtöhenkilökunta oli heti rientänyt paikalle, löytänyt
leimasimen ja
korjannut
vaurioituneen rastipukin. Simon lisäksi pari muutakin
kilpailijaa kärsi tapahtuneesta. Leimasinta ei siis oltu
pihistetty, vaikka tällaista hevosmiesten tietotoimiston
tarinaa vilkkaasti kerrotaankin.
Opimmeko tästä jotain: jos törmäilet ja rikot rastipukin, niin
vähin, mitä voit tehdä asian hyvittämiseksi, on varmistaa,
että leimasin on hyvin näkyvillä eikä jossain sammaleen alla
piilossa. Mieluummin korjaa rastipukki tilapäisesti. Niin kova
kiire ei saa olla, ettei sitä ehdi tehdä. Ja parempi on olla
törmäilemättä, sillä eivät rastipukit aivan niin heikkoa tekoa
ole, etteivät ne tavanomaista raskastakin käsittelyä kestäisi.
Ja sitä paitsi rastipukki on ihan syytön siihen, että olet
pummannut rastia, siihen ei kannata kiukkuaan purkaa /kjs