Suunto-Games

Tukijoitamme

Ratamestarien lausunnot

28.5.2012
Neitseellinen maasto

Millainen on neitseellinen suunnistusmaasto? Sellainen, jossa ei ole kisattu ainakaan 20 vuoteen. Sellainen, jossa ei ole ihmisen kädenjälkeä, ei metsäteitä, ei traktoriuria, ei avohakkuita, ei harvennusalueita, ei viljelyksiä, ei taloja, ei yleensä mitään mikä haittaisi ratojen laatimista suunnistajan vaatimusten ja ratamestarin toiveiden mukaisesti. Sellaisia maastoja ei tiedetä enää olevan kuin Pohjois-Karjalassa ja siitä pohjoiseen. Mutta tänä vuonna neitseelliseen maastoon pääsee Suunto Gamesissa, puolen tunnin matkan päässä pääkaupungista.

Kisamaastossa ei ole yhtään viljelystä, ei yhtään harvennushakkuualuetta, vain muutama asuintalo alueen reunalla, vain jokunen kinttupolku, yksi haarautuva metsätie – eikä yhtään avohakkuuta. Ei yhtä ainoaa. Maasto koostuu avokallioista, metsäisistä mäistä, vehreistä notkoista ja soista. Ja mikä parasta, se on suunnistajan näkökulmasta koskematon. Edellisen kerran siinä kisattiin Suunto Gamesissa vuonna 1992. /HTa

4.6.2012
Pitkän matkan filosofia: retroa vai IOF-normistoa?

Suunto Gamesin sunnuntain ratoja suunnitellessamme olemme käyneet keskusteluja siitä, millaisia pitkän matkan kisojen pitäisi olla. Keskusteluissa on ollut mukana kaksi peruslinjaa, nykyaikaisempi, kansainvälisten arvokisojen tyyliä noudattava tapa, ja perinteisempi suunnistus, ajalta, jolloin lajeja oli vain yksi, normaalimatka.

Ensin mainitun tyylin – kutsuttakoon sitä IOF-normiksi – olennainen piirre on pyrkimys suunnistuksen intensiteetin pitäminen yllä koko ajan. Jokaisella välillä pyritään asettamaan jonkinlaisen erityistehtävä, joka liittyy reitinvalintaan, rastinottoon tai välin kokonaissuorittamiseen.

Jotta vältetään alemman intensiteetin hetkiä eli välejä, joilla ei koko ajan ole jonkinlaista päällekäyvää haastetta, radalle tulee väkisinkin paljon rastivälejä. Eli paljon lyhyitä välejä. Pitkät välit ovat erikoisuus, joita radalle saadaan usein vain yksi. Pitkän välin nimittäin pitää tämän filosofian mukaisesti olla aina reitinvalinnallisesti erityishaastava. Lisäksi siinä olisi hyvä olla kartanlukuhaastetta, mutta se ei ole välttämättömyys. Sellaisia välejä ei useinkaan ole mahdollista saada kisaan kuin yksi. Esimerkiksi Ranskan MM-kisojen miesten kisassa oli tälle tyylille tyypillisesti se yksi pitkä väli.

Perinteisempää tyyliä puolestaan tapaa harvoin, vaikka sitä jatkuvasti haikaillaan. Toive kumpuaa kyllästyneisyydestä loputtomiin tulitikkuväleistä koostuviin pidennettyihin keskimatkoihin, mutta myös muodikkaasta retrohenkisyydestä. Kaivataan “vanhaan kunnon suunnistukseen”, aikaan ennen pika- ja keskimatkoja, sprinttejä, yhteislähtökilpailuja, postikortin kokoisia karttalehtiä ja tehometsätalouden runtelemia maastoja. Siis 1980-luvulle.

Siihen aikaan ei pelätty pitkiä suunnistuksellisesti väljiä välejä, joissa ei välttämättä ollut erityistä reitinvalintaa eikä erityistä kartanluvullista haastetta. Yli kilometrin väli oli normi, jota rikottiin vielä pidemmillä väleillä tai sitten muutamalla lyhyellä välillä. Suunnistus oli pääosin perusetenemistä, jossa kartta luettiin melko suuripiirteisesti ja huomio kiinnittettiin vauhdikkaaseen, sujuvaan ja taloudelliseen etenemiseen.

Suunto Gamesin sunnuntain radoilla on kaksi ratamestaria, joista toinen on seuraillut IOF-henkeä, toinen tavoitellut retrotunnelmaa. Pääsette siis suunnistamaan jompaa kumpaa. Pystyttekö kisan aikana tai sen jälkeen tunnistamaan tyylin? /HTa

13.6.2012
Pitkän välin oikea ratkaisu

Sunnuntain kisassa oli pisimmillä kaikilla radoilla käytännössä sama rastiväli ramoilla reitinvalinnoilla. Väli kulki kartan luoteisnurkasta Ruuhijärven koillispuolen mäkeen. Kummassakin päässä oli muutama eri rastivaihtoehto, mutta ne eivät juuri vaikuttaneet valintoihin. Myös muutamalla lyhyemmällä radalla (mm. D 21 E, väli 4–5) oli samantapainen noin kilometrin lyhyempi väli, jolla oli myös samat perusvaihtoehdot.

Eikka kävi vertailua varten lävitse useampia sarjoja, ja niiden pohjalta on tässä analyysiä parhaista reitinvalinnoista. Tämä vertailu pohjautuu sarjoihin H 21 E ja H 21 A1, joista on saatu paljon reittipiiroksia ja joissa fyysiset erot eivät niin paljoa sotke vertailua. Piirrokset: http://www.ykkosrasti.net/harveli/HS_Firmaliiga/reitti.cgi?act=map&id=50&kieli=

Perusvalintoja oli kolme: Vasen reitti kulki metsätietä, järvenrantaa seuraillen, sieltä notkoa tai kallioita pitkin rastille. Oikea reitti kulki aluksi suoraan, sitten kärrypolkua oikealle, mäen yli ja tiheikköjen läpi vasemmalle kaartaen rastille. Kolmas perusvaihtoehto oli melko lailla suoraan mäkien ja soiden ylitse.

Vertailu paljastaa, että vasemmalta kierto oli ehdottomasti nopein valinta. Vaikka lisämatkaa tulee jonkin verran, reitin vahvuutena on, että matkalle ei osu yhtään merkittävä hidastetta, ja pääosan saa juosta tiellä, polulla ja kallioiden päällystöillä. H 21 E:ssä vasemmalta juoksivat nopeimmin yhtä matkaa tässä kohdassa menneet Ryapolov (15.18) ja Liuha (15.22). Myös H 21 A1:ssä nopeimmat piirtäneet kulkivat vasemmalta.

Suoraan meneminen ei ollut millään variaatiolla kilpailukykyinen vaihtoehto. Nopein oli Adamski (16.37) ja Peltola (17.22). Kummankaan viivassa ei ole haparointia, mitä tuli aika monelle suoran reitin valinneelle.

Kun ottaa huomioon, että Adamski juoksi ensimmäisen tunnin 20 sekuntia kilometrillä muita nopeampaa vauhtia, voi huoletta olettaa, että vasemmalta hän olisi kellottanut rastiväliajan lähelle 14.30:tä, eli kaksi minuuttia nopeammin kuin suoraan. Peltola ja Liuha juoksivat kisan jokseenkin samaa vauhtia, ja heilläkin ero on tämän valinnan kohdalla kaksi minuuttia vasenkierron hyväksi.

Oikealta mentynä tappio oli yhtä selkeä. Eliitissä Tommi Tölkkö (17.27), Aapo Leskinen (18.03) ja Perttu Sorsa (18.06) käyttivät erilaisia oikeakiertoja, Tölkkö ilmeisesti osuvimmin. Sorsa ja Leskinen välttelivät kärrytien jälkeen nousua ja seurailivat ensimmäisen kielletyn suon reunaa. Tölkkö taas polkaisi ison mäen yli ja hyödynsi sen takana olevia polunpätkiä taittaen rastille jälkimmäisen avosuon vasemmalta puolelta.

Myös H 21 A1 -sarjassa nopeimmatkin oikealta menneet hävisivät vasemmalta kiertäneille. Mielenkiintoinen on järvenrantapolkua hyödyntäneen Erno Pakkalan huomattava tappio muille oikealta kulkeneille. Nuuksiossa järvenrantapolut ovat usein pehmeitä tai kivikkoisia, eikä tuo polku tehnyt poikkeusta.

Ratamestarien tavoitteena oli saada pitkästä välistä sellainen, että suora reitti ei olisi nopein. Lisätoiveena oli, että vasen kierto olisi mahdollisimman kilpailukykyinen, koska sen etujen tunnistaminen kartalta vaati perusteellista suunnitelmaa ja hyvää ymmärrystä siitä, mikä tuossa maastotyypissä on nopean ja selkeän rastivälisuorituksen mahdollistavaa maastoa. Eli reitinvalintataitoa. Väli oli siis varsin onnistunut. /HTa

Ratamestarien lausunnot on poimittu ratamestariblogista - lähinnä sen takia, että kun blogi katoaa, niin myös lausunto katoaa bittiavaruuteen.  Lue ratamestariblogista lisää kuten blogiin liittyvät kommentit.