Palautetta . . .
KYSELYSTÄ POIMITTUA PALAUTETTA
Suunto-Gamesin vuotuinen osanottajakysely on aiheuttanut sen, ettei palautetta sähköpostitse juuri enää tule. Tästä syystä oheen on poimittu muutamia mielenkiintoisia ajatuksia kyselyn aineistosta. Itse kyselyn tuloksia pääset vilkaisemaan täältä.
Kimppakyytien toteuttaminen oli mahdotonta, kun lähtöajat olivat niin pitkälle ajalle levinneet
[..] Nyt pojallani oli lähtö 10.20 ja minulla 12.49... Lähtöjen ryhmittäminen tyyliin O-Ringen taitaa olla hieman liikaa ylimääräistä työtä aiheuttavaa?
On totta, että nykymuodossaan suunnistuskilpailu kestää pitkään - varsinkin jos parikin isoa sarjaa juoksee samaa rataa. Tästä syystä olisi todella mielenkiintoista kokeilla joko lähtöaikojen perhearvontaa tai valittuja aikaikkunoita, jolloin esittämäsi ongelmat poistuvat.
Ensimmäinen este tulee kuitenkin siitä, että säännöt vaativat, että sarjan lähtöajat ovat peräkkäin. Jos siitä pääsisi jollain tavoin ohitse, niin itse uskon, ettei työmäärä ole kohtuuton siitä saavutettavaan hyötyyn nähden - saattaisipa jopa lisätä osanottajia, kun lainatakseni erään tunnetun entisen huippusuunnistajan näkemystä "kuka sitä nyt ehtii koko päiväksi jonnekin ladon kulmille istuskelemaan..."
Pesu pitäisi kyllä järjestää. Ei varmaan ole tarpeellinen yksin kisaan tulevalle, mutta kun kaikki perheen jäsenet suunnistavat ja kisapaikalla ollaan koko päivä, niin kyllä pesulle olisi mukava päästä. Uimaranta ei aja samaa asiaa. Eikä ole yhtään osanottomaksu halventunut, vaikka pesu on jäänyt pois. Ei kisoja voi verrata kuntorasteihin.
Pesun järjestäminen ulkoilualueella tai kansallispuistossa ei välttämättä ole kovin yksinkertaista eikä aina edes mahdollista - varsinkin kun kisakeskus viedään maastoon. Tästä syystä suosittelemme kosteita pyyhkeitä, joilla pärjää mainiosti.
Osanottomaksu ei ole millään tavalla riippuvainen siitä, onko pesupaikkaa vai ei. Jos tällä tavoin hinnoittelisimme kisat, niin vastaavasti pitäisi saada alennusta myös sellaisista kisoista, joita juostaan huonoissa talousmetsissä. Ja niihinkin osallistuu ihan tyytyväisiä suunnistajia.
Onko maalin pakko olla kilpailukeskuksessa? Keski-Euroopassa näin ei aina ole ja hyvin pelittää. Eli kilpailukeskus parkin lähelle ja maali 500 m päähän!
Mielenkiintoinen näkemys. Ja varmasti joskus erittäin tarpeellinen, jotta radoista tulisi kunnollisia. Mutta silloin puututaan kyllä vahvasti kilpailukeskuksen rooliin: onko kilpailukeskus paikka, jossa seurataan myös kilpailua, jännitetään maaliintuloa ja kuullaan maaliin tulleiden kilpailijoiden tuoreita haastatteluja. Vai onko se enemmän huoltopiste, jonka tehtävä on varmistaa kilpailijan oman suunnistamisen vaivaton sujuminen.
Tähän ei ole hyvää vastausta, koska aika näyttää, mihin ollaan menossa. Esimerkiksi tulostaulujen äärellä rupattelu tulee varmasti aikaa myöten vähenemään, koska tilanteen voi tarkistaa pian omasta kännykästään. Mutta entä jos verkko ei pelaa.
Rastiralli oli oikein hyvä yritys tehdä sopiva ajanvieterata pienille lapsille. Muuten oikein hyvä, mutta pieniä kehitysehdotuksia: hymynaamoja oli ehkä vähän liikaa, koska nyt poika alkoi suunnistaa enemmän niiden kuin kartan avulla, lisäksi pituutta voisi olla vähän enemmän, kuitenkin max. kilometri. Ja rastimääritteet ehdottomasti kuvallisena! Pienet lapset eivät osaa lukea, mutta osaavat kyllä rastimääritteen kuvat, kuten karttamerkitkin.
Rastiralli uudessa muodossaan toteutettiin ensimmäistä kertaa. Haluttiin saada jonkinlainen tapahtuma niillekin lapsille, joita ei yksin haluta lähettää kilpailemaan, mutta jotka ovat aivan liian isoja muksulasuunnistukseen. Liiton suosittelema Rastiralli ei ole ratkaisu, koska siihen on mahdollisuus aivan liian myöhään ja se edellyttää ensin siirtymistä lasten lähtöön, joka voi olla joskus turhan kaukana.
Tavoittelimme Rastiralliin noin kilometrin rataa. Se jäi noin 600 metriin, koska pitempi rata ei olisi mahtunut alueelle varsinkin kun ratamestarit eivät haluneet kilpailualueelle yhtään ylimääräistä rastia.
Hymynaamojen ja mutrusuiden oikea sijoittelu on mielenkiintoinen asia - nyt yhden Rastirallin jälkeen tuntuu siltä, että mutrusuu voisi tulla aikaisemmin vastaan kuin hymynaama eli nämä "opasteet" eivät ole ihan samanveroisia. Tärkeitä kuitenkin on, ettei pieni suunnistaja missään tilanteessa pääse luiskahtamaan pois turvalliselta alueelta.
Rastimääritteet - ovat ne kuvallisia tai sanallisia, ovat onneksi pikku juttu ja hoidettavissa vaikka molemmilla tavoilla. Tuskin niitä kovin paljon kuitenkaan katsellaan.
Vaikka osallistuin molempina päivinä en saanut yhteistulosta. Ei kai se voi olla esteenä, että toisena päivänä olin jälki-ilmoittautuneena!?
Ei taatusti vaikuta, jos vaan olet molempina päivinä juossut samassa sarjassa kuten pitääkin. Ota yhteys, niin asia selvitetään
Toki keskimatkan kisa lauantaina oli selvästi ylipitkä. Miksi nykyään ei osata suunnitella keskimatkan kisaa, vaan aina pidennetty keskimatka?
Kilpailukutsussa kerrottiin, että ikäsarjoissa tavoiteaika oli 30-40 minuuttia. Se ei ole keskimatka vaan pikemminkin pidennetty keskimatka kuten itsekin uumoilit. On totta, että joinakin vuosina Suunto-Gamesissa on lauantaina ollut keskimatka. Siitä on kuitenkin ikäsarjoissa luovuttu, koska monet ikäsuunnistajat ovat sitä mieltä, ettei kovin lyhyttä matkaa varten kannata ajaa kauempaa kisoihin. Ja kun tällä kertaa maasto oli aivan erinomainen keskimatkaksi, niin ratamestari päättyi pidennettyyn keskimatkaan.
Erityisesti su pitkillä matkoilla olisi voinut lopussa olla vähemmän rasteja - olisi tullut reitinvalintaa. Mitä sitten, että olisi voinut kiertää ulkoilureittiä pitkin? Ei kiertoja kaikki olisi huomanneet tai jos olisikin, niin ei se nyt niin ihanaa priimaa se suoraan meno ollut...
Ratamestari nimenomaan halusi välttää polku- ja tiejuoksua ja käytti tästä syystä paikoitellen runsaasti rasteja - varmaan senkin takia, että helppo kierto ulkoilutietä myöten ei oikein sovi Suunto-Gamesin ajatteluun vaativista radoista. Ajattelu on hieman samanlainen kuin monilla Salmin iltarastilaisilla - "tietä myöten kiertämällä rastille pääsisi taatusti nopeammin, mutta kukas tänne Salmiin on tullut tietä juoksemaan, sitä voi tehdä muuallakin".
SÄHKÖPOSTIPALAUTETTA
Palkinnoista vielä, että mielummin otan kahvipaketin kuin peruslevykompassin ja jonkun kuoroCD:n. [..] kompasseja on vuosien varrella kertynyt ihan riittävästi [..] ja kun en ole yli kolmeen kymmeneen vuoteen levykompassia edes käyttänyt niin vähän kateellisena katsoin [..] hienoa juustolajitelmaa, jolle nyt jokaisella olisi käyttöä. [..]
Ymmärrän hyvin näkemyksesi - pitäisiköhän meidän siirtyä ikäsarjoissa joskus pääsarjoissa noudatettuun konseptiin, jossa voittaja saa valita. Tämä sen takia, että tiedän monen vähemmän vuosia suunnistaneen yhä arvostavan Suunnon kompassia palkintona myös sen tunnearvon takia. Mutta kyllähän se juustokin maistuisi aina hyvältä.
Kiitos, suunnistuksellisesti aivan upeat kisat, matkat kohdallaan, haastavat radat, ei liian lyhyitä niin kuin on viime aikoina monissa kisoissa tupannut olemaan.
Kiitos, tiedän, että ratamestarit ovat kiertäneet maastoja todella moneen kertaan ja se varmasti näkyy/kjs.
Kun tulemme huomenna kisaan, niin meillä nukkuu 2 poikaa autossa parkkipaikalla klo 12.30-14.00 ja kolmas menee muksulaan. Onko parkkis todella 2 km päässä? Voisiko lähemmäs muksulaa saada autoa parkkiin.
Kilpailukeskus on niityllä eikä siellä ole yhtään pysäköintipaikkaa. Tämähän on jo kerrottu kilpailukutsussa. Se, että viedään kilpailukeskus metsään hyvien maastojen äärelle, sisältää aina myös joillekin varjopuolia.
Jos kilpailukeskus olisi perustettu Salmin ulkoilualueen keskukseen pysäköintialueen viereen, kaikille kilpailijoille olisi tullut yli puolen kilometrin yksitoikkoinen tieosuus radan loppuun kuten kaikki Salmissa käyneet iltarastilaiset hyvin tietävät/kjs.
Lauantain keskimatka oli erinomainen, rata vaativa, etenkin lopussa laitettiin vielä tosi haastetta. Ratamestarille kiitokset! Sanoisin että Suunto-Games on ollut aina laadukas, mutta tämä vuosi, pysäköinti, hieno luontokävely kilpailukeskukseen, erinomainen tiivis keskus, järjestelyt toimivat kaikin puolin täydellisesti./ 6.6.2015
Ja kiitokset kuuluvat myös Helsingin Ulkoiluvirastolle, joka hienosti ymmärtää, että suunnistuskilpailukin mahtuu vallan mainiosti ulkoilualueelle./kjs
Miten on mahdollista, että lähtöaikani on sekä lauantaina että sunnuntaina aivan sarjan alkupäässä (20% ja 43%). Normaalistihan listat käännetään toisena päivänä niin, että ensimmäisen päivän alkupään lähtijät lähtevät toisena päivänä sarjan loppupäässä? Nyt sarjassa on myös esim. juoksija, jonka lähtöajat ovat 93% ja 86%! Onkohan arvonta nyt mennyt pahasti pieleen tai jopa sääntöjen vastaisesti? / 5.6.2015
Lähtöajat on arvottu Pirilän tulospalveluohjelmalla ilman toivetta lahtöaikojen jakamisesta. Säännöissä ei tästä ole määräystä ja se, että on kaksi erityyppistä kilpailua melko raskaassa maastossa, ei mielestäni tee eroa lähtöpaikan perusteella./JLa
Kysyttävää Suunto-Gamesista
Hei, onnistuisiko sarjani vaihto sunnuntaiksi sarjaan XXX. Olen nyt ilmoittautunut vain sunnuntaille ja sarjaan YYY. Haluaisin tätä siksi, että sarja XXX starttaa itselleni sopivaan aikaan klo 10 jälkeen (Torstai, klo 18.51)
Tuloslaskenta on jo arponut lähtöajat ja kaikki viime hetken muutokset ovat tuloslaskennalle riski. Eikä se oikein tunnu edes hyvältä ajatukselta, että heti kun lähtöajat on julkaistu, kilpailijat ryhtyvät miettimään itselleen sopivampia lähtöaikoja joko sarjaa tai lähtöaikaa vaihtamalla.
Sinun kysymyksesi on kuitenkin ihan paikallaan, mutta se pitäisi kohdistaa Suunnistusliiton asettamiin kilpailusääntöihin.
Ensinnäkin kilpailijalla pitäisi olla englantilaiseen tapaan mahdollisuus toivoa lähtöaikaa lähtölistan alkupuolelle, keskikohtaan tai loppupuolelle. Ja vielä tarpeen mukaan hienosäätää sitä kilpailupaikalla.
Jotta tämä olisi mahdollista, sarja pitäisi voida hajauttaa nykyistä pitemmälle ajalle, jolloin lähtöaikavälit olisivat pitemmät, mutta silloin olisi mahdollisuus antaa kilpailijoille sopivia lähtöaikoja.
On nimittäin hälyyttävää, että suunnistuskilpailujen nuoremmat aikuissarjat harvenevat koko ajan - tuo porukka ei suostu istumaan kilpailukeskuksessa tuntikaupalla. Ja ovat totisesti siinä ihan oikeassa.
Pääsarjat, arvokilpailut yms. ovat sitten tietysti erikseen. Niissä noudatettakoon nykyistä, taatusti tasapuolisempaa ja urheilullisempaa lähtöaikatapaa./kjs
Tulen Suunto Gamesiin asuntoautolla, joka tapauksessa, mutta voiko alueella yöpyä ?
Salmissa on vaunu- yms paikkoja. Ota yhteyttä Helsingin kaupungin ulkoiluvirastoon, josta saat lisää tietoja.
Terveisiä Montenegrosta - Greetings from Montenegro
Hope this Montenegro - Terrain Is the perfekt preparation for Suunto Games ;-)
Sun and 26 C also. /CBi
Toivottavasti tämä Montenegron maasto on täydellistä valmistautumista Suunto-Gamesiin ;-)
Aurinko paistaa ja lämpötila on 26 C.
Onko tosiaan niin että sunnuntaina D35, D40 ja D18-sarjoissa on reilusti pidempi rata kuin D21A:ssa? /KK
Naisilla on myös sarjat D21E ja D21AL. Näihin perinteisesti Suunto-Gamesissa ilmoittautuvat kovavauhtisimmat naiset. Tästä syystä sarjan D21A ei tarvitse olla kovin vaativa. Niinpä sen rata on myös lyhyempi kuin sarjoissa D18, D20, D35 ja D40. /JSa
Miten pitkiä ovat lasten radat. Kuvittelisin, että ratamestarit ovat saaneet ratansa jo valmiiksi.
Eiköhän, otetaan selvää.
Pääseekö Suunto-Gamesiin joukkoliikenteellä. Toissa vuonna pääsi seutulipulla mukavasti ihan viereen.
Tänä vuonna Suunto-Gamesin kilpailukeskus on Vihdissä, joka ei kuulu Helsingin Seudun Liikenteen liikennealueeseen. Linjoja on siten vähemmän eikä seutulippu kelpaa.
Voimassa olevien aikataulujen - Liikenneviraston matka.fi tai Matkahuollon matkahuolto.fi - mukaan mitään bussiyhteyttä ei ole lauantaina eikä sunnuntaina.