Uusi Rastiralli

Uusi Rastiralli on lasten oma suunnistus. Sen lähtö ja maali ovat kilpailukeskuksen tuntumassa - samassa paikassa kuin aikuisten kuntosuunnistus. Se sopii hyvin koko perheen suunnistustapahtumaksi.

Uusi rastiralli on tarkoitettu erityisesti aloitteleville pienille ja miksipä ei isommillekin suunnistajille. Esimerkiksi rastireittiläiset voivat siinä kokeilla, miltä oikea suunnistus tuntuu. Myös kaikki muutkin kilpasarjalaiset lapset vanhempineen ovat tervetulleita Rastiralliin joko ennen tai jälkeen oman kilpailunsa.

Rastirallin lauantain kartta
Uuden Rastirallin lauantain kartta
Rata on 500 metriä pitkä. Se tukeutuu teihin, polkuihin ja pellonlaitoihin. Huonosti tai ei ollenkaan näkyvää polkua on vahvistettu oranssilla nauhalla, joka on myös merkitty karttaan.

Sopivissa kohdissa puihin kiinnitetyt "hymynaamat" ja "mutrusuut" varmistavat, ollaanko oikealla tai väärällä "reitillä".

Kartta on kunnon kokoinen - sen mittakaava on 1:2000. Tästä syystä siitä on helppo seurata omaa kulkuaan. Se myös pysyy paremmin oikeassa asennossa verrattuna tavanomaiseen tulitikkulaatikon kokoiseen rataan 1:10 000 kartalla.

Rasteilla on Emit-leimasimet ja oikeat rastiliput. Aika otetaan tai ollaan ottamatta. Ja radan saa kiertää niin monta kertaa kuin haluaa - eli on kerrankin hieno mahdollisuus parantaa omaa aikaansa. Ja se on ihan sallittua.

Mukana "varjostaville" vanhemmille tarjoutuu hyvä mahdollisuus seurata lasten suunnistusta - pysyykö kartta koko ajan suunnattuna maaston mukaan. Ja aina välillä on hyvä tarkistaa, että pieni suunnistaja tietää missä mennään. Näin suunnistuksen kaksi tärkeintä perusasiaa opitaan ihan itsestään.

Tervetuloa Uudelle Rastirallille


Rastiralliin ilmoittautuminen, maksu, lähtö ja maali ovat kuntosuunnistuspaikalla aivan kilpailukeskuksen tuntumassa lauantaina klo 12-15 ja sunnuntaina klo 11-14. Karttamaksu on (alle 19-vuotiaat) 1 euro/päivä.

Rastirallin leimaus ja ajanotto tapahtuvat emitkortilla. Rastirallissa voi mainiosti käyttää samaa emitkorttia kuin Suunto-Gamesissa. Emitkortteja voi myös vuokrata lähtöpaikalla hintaan (alle 19-vuotiaat) 1 euro/päivä.

Rastirallin maali on samassa paikassa kuin lähtö. Rastirallin suunnistaja ei saa tulla Suunto-Gamesin maaliin.

Rastirallin valmistelu käynnissä

Uuden Rastirallin valmistelu on täydessä käynnissä. Hymynaama- ja mutrusuuviittoja syntyy riittävästi, jotta kaikki rastirallilaiset pysyvät taatusti oikealla reitillä.