Palautetta kilpailuista     -   otan mielellään vastaan palautetta


24.9.2006 klo 23.59
Maastosta, radoista ja kartasta

Maasto oli mukava, joskaan ei ehkä tarpeeksi pienipiirteinen keskimatkan arvokisaa varten. Muitten kanssa olen samaa mieltä, että karsinnan maasto oli suunnistuksellisesti vaativampi.

Radat ja rastipisteet olivat yllättävän helpot. Karsinnassa oli mielestäni turha kikkailu lähekkäin olleitten 2 ja 3 rastien kanssa. Finaalin loppuosassa myös pelkkää rastinottoa. Ykkösvälit molemmissa kilpailuissa parhaat.

Viimeiselle rastille olisi pitänyt tulla vaikka kaakosta loivempaa rinnettä kuin nyt kohtisuoraan jyrkästä. Valvojan olisi pitänyt kieltää.

Kartta oli hyvä, mutta painatus oli turhan vaalea varsinkin ruskean värin osalta. Ruskean värin vaaleuden olen huomannut myös muissa Erwekon painamissa kartoissa. Rastinumerot olivat jääneet liian pieniksi ja niitä oli joskus vaikea erottaa.

Kilpailukeskuspelto oli hyvä, pitkä väliaika B-finaaleihin taisi aiheuttaa paikoitukseen eestaas -liikennettä.

Tuloksiin olen yllättävän tyytyväinen /MT (H45)

Kommentti:  Mielenkiintoisia näkemyksiä. Ilmeisesti ratoja pidettiin helpohkoina, joskin avoimeen ja suhteellisen tasaiseen maastoon vaikeiden ratojen teko olisi ollut vaikeata, jopa mahdotonta. Viimeisen rastin rinteestä tekemäni kiertohaastattelu osoitti, että suurin osa kilpailijoista, jopa iäkkäämmistäkin, ei kuitenkaan pitänyt rinnettä mahdottomana, vaikkakin "loppurynnistykseen" hieman huonosti soveltuvana kuitenkin.

Näkemykseen ratapainatuksen vaaleudesta on kerran tänä vuonna samasta syystä rastin ohitse juosseena helppo yhtyä - toisaalta taas kuulin kiitettävän sitäkin, ettei ratapainatus peittänyt alleen tärkeitä pisteitä /kjs


22.9.2006 klo 6.54
Kaikille samat säännöt

Miun on vielä "pakko" vastata, kun HS:n sivuilla kehuskellaan asiaa vähän toisessa valossa. Itse yhdessä SM:ssä v. 2006 ratavalvojana toimineena ja järjestäjälle sääntöjen noudattamista painottaneena olen lopullisesti menettänyt uskoni siihen, että suunnistuksessa olisi KAIKILLE SAMAT SÄÄNNÖT.

Sanatarkasti HS:n sivuilla sanotaan: Kyllä ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina 10.9. Sääntöjen mukainen 10 päivän ilmoittautumisaika 0n yläraja, jonka alle saa mennä. Asia on tarkistettu Suunnistusliitosta. Tältä osin säännöt on perua ajalta, jolloin lähtöluetteloiden valmistus yms. oli tehtävä käsin/kjs"

Eli tämmöinen on siis ollut Suunnistusliitonkin kanta joskus elokuussa, vai muistaako järjestäjistä joku väärin. Nyt kerätään "seppeleitä", kun oltiin ensimmäinen joka siirsi ilmoittautumisaikaa. Olisi varmaan hyvä ollut Helsingin Suunnistajillekin se 10 päivää ennen, niin olisi ehtinyt lukemaan säännöt lähtöluetteloiden laatimisesta ja saanut KERRALLA oikeat lähtöajat näkyviin!? /EL

Vastaus: Tulkinta ylärajasta on kyllä omamme, samoin se, että 10 päivän ilmoittautumisaika on perua siltä ajalta, jolloin lähtöluettelon teko vaati paljon enemmän aikaa kuin nykyään.

Sen sijaan ilmoittautumisajan lyhennykselle oli liiton hyväksyminen, joka tosin saatiin vasta kilpailukutsun julkaisemisen jälkeen.

Käsitykseni on, että saimme 50-100 ilmoittautumista lisää, koska uskomattoman moni kiitteli pidennettyä ilmoittautumisaikaa ja kertoi  että päätti vasta edellisen viikonlopun jälkeen lähteä mukaan - eräskin: jalka kesti ihan mukavasti tämän päivän kisoissa, joten nyt uskaltaa lähteä SM-kisoihinkin....

Lähtöluettelot yli H75 ja H80-sarjoissa sekä kaikissa naisten sarjoissa olivat virheelliset keskiviikkona puolen tunnin ajan julkaisemisen jälkeen. Ne korjattiin vielä samana iltana. Karsintasarjoissa eli suurimmalle osalle kilpailijoista lähtöajat olivat kerralla oikein. Ilmoittautumisajan pidennys 10 päivään ei välttämättä olisi estänyt tapahtunutta inhimillistä virhettä, sillä esimerkiksi R1:n keskimatkan lähtöajat olivat Suunnistusnetin pesupaikan mukaan (15.9. klo 18.10 ja 18.50) samalla tavalla aluksi virheelliset, vaikka TuMe:n kisoihin ilmoittautumisaika oli 10 päivää. 

Katso myös muita mielipiteitä


21.9.2006 klo 8.44

Hyvät Kisat


Olitte tehneet hyvät kisan hienossa maastossa. Rata oli haastava, sai olla tarkkana mm. lähtösuuntien kanssa. /HP



18.9.2006 klo 10.59
Kiitos, hienot oli kisat ja maasto.

Erityinen plussa siitä, että ystävällisesti toitte mukananne SM-viestiin kartat niiden B-finalistien osalta, joilla ei ollut edellytyksiä, syystä tai toisesta, enää osallistua ko. iltakisaan. Saipahan näin "rahalle vastinetta"
tuoltakin osalta.

Jos jotain negatiivista pitää etsimällä etsiä, niin tuo Aaa'votin väliaika-
analyysilinkki karsintojen osalta viittaa nyt loppukilpailun tulosanalyysiin. /SR

Vastaus: Kartat ovat suunnistajille tärkeitä, niitä on tänään lähtenyt postitse jopa ulkomaillekin asti. Ja kiitos linkkivirheen ilmoituksesta, virhe on korjattu ja karsintojakin pääsee nyt Aaa'votilla analysoimaan. /kjs


17.9.2006 klo 21.51

Kiitos HS ja Metsähallitus

15 vuoden jälkeen pääsimme taas nautiskelemaan rasteilla Nuuksion kansallispuistossa.

Kiitos HS, että neuvottelitte siihen mahdollisuuden ja kiitos Metsähallitus, että annoitte luvan.

Yhteistyöllä - jatkossakin /MS



17.09.2006 20.09
HS:n perinteisen ylimielinen kisajärjestely jatkuu

Väliajat eivät vielä kello 20:18 netissä ? R1 jopa vertailut oK
HS:n perinteisen ylimielinen kisajärjestely jatkuu:
-paikoituksen parkkimaksun perintä meni hässäksi; osa lienee saanut reilun alennuksen, kun jono uhkasi tutkia sisään tulon ?
- info ei tiennyt varusteiden pois kuljetusta lähdöistä; aamulla reilun kylmää ja kisa on sentään SM-tasoinen
- ravintola ja kahvila onneton koko päivän tapahtumaan.
Ruusuja lämpimästä vedestä ja suihkuista sekä maastoista ja suunnistusosuudesta. /AM

Vastaus: Kilpailuohjeessa oli todettu että huonossa säässä lämmittelyvarusteet kuljetetaan kilpailijan numeroimassa pussissa lähdöstä infon viereen. Asiasta kuulutetaan kilpailukeskuksessa.

Koska ilma ei ollut sateinen, lämmittelyvarusteiden kuljetukseen ei katsottu olevan tarvetta kuin korkeintaan alkupään lähtijöillä. Uskoimme, että SM-kisoissa kilpailevat ovat kaikki kokeneita suunnistajia ja siten tietävät, että metsään ei koskaan jätetä mitään vaan lähtö tulee kuljettamaan vaatteet kilpailukeskukseen. Arvelumme osoittautui aivan oikeaksi, sillä lähtöpaikalle oli jätetty runsaasti vaatteita, osa jopa hienosti pussissa kilpailunumerolla merkattuna. Yleinen varusteiden kuljetus olisi vaatinut aika lailla organisointia ja yllättäen suuren määrän muovipusseja. Mutta ehkä tämäkin olisi pitänyt todeta kilpailuohjeessa tyyliin "omat pussit mukaan".

Keskimatkan kisojen ravintolaa on mahdoton mitoittaa siten, että heti karsinnan jälkeen kaikki pääsisivät yhtä aikaa syömään. Tällaista tilannetta ei ole tavallisissa kisoissa, joissa ravintolan käyttö jakaantuu pitemmälle ajalle. Toki jonoja oli ja kahvi pääsi hetkellisesti loppumaan, mutta sellaista tapahtuu pienemmissäkin kisoissa. Toisaalta keittoannos oli kohtuuhintainen ja erittäin maukas. Leivät olivat tuoreita ja pulla lämmintä. Taso ylitti selvästi keskivertokisojen tarjonnan. Lisäksi saimme paljon kiitosta ravintolan henkilökunnan ystävällisyydestä, jolla he hoitivat lähes mahdotonta tehtävää.

Pysäköintiongelmaan olemme me suunnistajat itse syyllisiä. Sisään tuleva liikennemäärä oli parhaimmillaan lähes 700 autoa tunnissa eli viitisen sekuntia autoa kohden. Tästä huolimatta keskimäärin joka kahdeskymmenes autokunta halusi maksaa pysäköintimaksun (2 euroa) setelirahalla, monet jopa 20 euron setelillä, vaikka hartaasti olimme pyytäneet tasarahaa. Kun suma sitten alkoi seistä, tällaiset tapaukset oli pakko päästää maksamatta eteenpäin. Kaikesta huolimatta kaikki viisitoista liikenteenohjaajaa ja pysäköintimaksujen kerääjää toimivat ystävällisesti, eivät ylimielisesti. 

Olihan meillä muitakin vaikeuksia: karttojen palautuksessa kartat loppuivat kesken kun varsin moni oli ottanut niitä kaverilleenkin. Asiaa paikattiin sitten seuraavan päivän SM-viestissä ja postitse. Myös tieto kunkin sarjan loppukilpailun ensimmäisen kilpailijan lähtöajasta olisi ollut hyvä lisätä ilmoitustaululle. Mutta isoja kilpailuja järjestettäessä sattuu kaikenlaista. Tärkeintä on - kuten norjalaiset sanovat - että neljä asiaa on kunnossa: maasto, kartat, radat ja tuloslaskenta - "kaikki muu paitsi suunnistus on turhaa..." ja  sen muun kanssa voi aina elää.

Kokemukset ovat osoittaneet, että kilpailijat, jotka itse ovat olleet suunnistuskilpailujen järjestelyvastuussa tai edes mukana järjestämässä kilpailuja, eivät juuri puutu pieniin kömmähdyksiin. Eniten moitteita tuleekin sellaisilta kilpailijoilta, joilta nämä järjestelykokemukset kokonaan puuttuvat.

PS. Ja kisasivujen päivitys hidastui, koska tiedottajan autokunta joutui kotimatkallaan välittömän ensiavun antajaksi ja todistajaksi vakavassa  liikenneonnettomuudessa. Siitä ei kovin äkkiä karata verkkosivuja päivittämään. Eli kaikenlaista inhimillistä voi sattua. Silti pallo kulkee radallaan. /kjs


16.9.2006 11.55.
Tuloksia odotellaan

Klo on 11.50 ja olen jo puoli tuntia kotisohvalla odottanut väliaikoja ja tulevia A-finaalin lähtöaikoja. Ja katsellut jo samoja tietoja mielenkiinnolla Airismaan kisoista. Näyttää siltä ettei näitä ole edes nettiin tulossa päivällä?? SM-kisojen arvonmukaista olisi kyllä ehdottomasta Online seuranta, joka toimii jopa Tumen kisoista. /TH

Vastaus:
  Online-seuranta ei ole mielestäni tarpeellinen R2:n kisoista päinvastoin kuin esimerkiksi R1:n kisoista, jotka ovat sentään Olympiakomitean tukemaa huippu-urheilua. Meillä sen sijaan oli erinomainen online-tunnelma kuuluttajan ansiosta ja väitän, että tältä osin vedimme varmasti pitemmän korren.

Tulokset lähetettiin verkkoon suoraan kilpailupaikalta mutta vasta kun ne olivat valmiit. A-loppukilpailun lähtöajat valmistuivat muistini mukaan noin klo 12.15 tienoilla /kjs

Palaute vastaukseen: Tarkoitin lähinnä A-finaalin lähtöaikoja ja karsinnan väliaikoja heti karsinnan jälkeen. Eivät nämä ole oleellisia asioita, mutta jos jossain homma toimii, sitä tulee vaatimaan muualtakin. /TH

Vastaus:  Ei maailma toimi näin - jos lähtökohta on, että kaikki uudet palvelut, jotka jossain on kokeiltu ja hyviksi havaittu, pitäisi ottaa käyttöön myös kaikissa muissa kilpailuissa, niin pian loppuisivat kilpailujärjestäjät. Esimerkiksi samalla perusteella joku toinen voisi vaatia että tosi mukava palvelu jättikokoisesta videonäytöstä Jukolan mallin kilpailujen seuraamisen helpottamiseksi olisi pitänyt olla käytössä myös meidän kilpailuissamme./kjs
 

Palautetta jo ennen kilpailua

Ilmoittautumisaika ja opastus

Helsingin Suunnistajat vaikuttaa olevan ainoa tätä vuosituhatta elävä SM-kisajärjestäjä vm. 2006 muiden taapertaessa ikiaikaisten ilmoittautumisaikarajojen ja kilpailukeskusten jemmaamisen(?) kanssa.

Kun on olemassa ilmoittautumishärveli ei todellakaan ole mitään perustetta 10 pv etukäteen ilmoittautumisrajaan, ja jos Suomen tärkeimmän kilpailun, Jukolan, kilpailukeskuksen aluevalokuvat ovat netissä jo vuotta ennen kisatapahtumaa, ei opastuksen kanssa kikkailullakaan ole ainakaan kilpailullisia perusteita.

Epämääräisten opastukset aiheuttavat osaltaan liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi myös turhaa ympäristön kuormitusta, kun kilpailupaikalle saapuvat kisailijat eivät voi laatia optimaalista reittiä ajomatkan ja -nopeuden osalta saapua kilpailuihin. Sata metriä turhaa autolla ajoa tai yksi turha jarrutus taitaa polttaa enemmän bensaa kuin yhden karttamuovin teko vaatii öljyä.

Eli navigointiopastus voi tosiasiallisesti olla Nuuksion kansallispuistossa pidettävien suunnistuskisojen pitkällä tähtäimellä merkittävin ympäristön tilaan vaikuttava järjestäjien toimenpide säästää luontoarvoja. /JJ

Kommentti: Oikea näkemys! Harhailevat autot ovat suuri riski liikenneturvallisuudelle. Eikä meistä kukaan halua nähdä lehtiotsikkoa: Suunnistuskilpailuihin matkalla olleen kuljettajan yllättävä käännös vasemmalle johti  liikenneonnettomuuteen


Miksi B-loppukilpailu on niin myöhään

Olipas yllätys, kun julkaisitte tänään lopullisen aikataulun. Sai nimittäin aikaan melkoisen sähköviestispekulaation ison porukan kesken ja veikkaanpa että tämä ei ole ainut yhteydenotto asiasta.

Elikkä, miksi B-finaalit alkaa vasta illalla klo 16? B-finaaleissa on osallistujia eniten ja suurin osa kilpailijoista olisi käytännössä karsinnan jälkeen palttiarallaa reilut viisi tuntia kärvistelemässä kisakeskuksessa ennen seuraavaa starttia. A-finaalitkin olisi juostu jo aikapäivää sitten, palkinnot jaettu ja porukka kotimatkalla.

Ja kun tilannetta tarkastellaan viikonlopputasolla, niin seuraavana päivänä on SM-viestit samalle porukalle, niin tällä aikataulutuksella menee kyllä pitkälle lauantai-iltaan, ennekuin porukka pääsee takaisin kotiin tai majoitukseen.

Ei hyvä, ei alkuunkaan. Tarkoittaa sitä, että tulee olemaan aikamoinen osallistujakato B-finaaleissa, juuri tämän "perustelemattoman" aikataulun vuoksi. Joku idea tuossa varmaan on, mutta mikä?

Speksit meni monilla uusiksi, ainakin niillä, jotka ajatteli passailevan suosiolla karsinnoissa ja iskevän sitten b-finaalissa. Meni niin sanotusti "kärki" muutoin niin odotetuilta kisoilta Nuuksion helmessä. /SR

Vastaus: No joo. Olihan asia tiedossa jo tammikuussa kun kilpailukutsu julkaistiin. Ja sitä paitsi viime vuonna kuvio oli täsmälleen samanlainen. Mutta kadosta huolimatta B-loppukilpailussa oli runsaasti väkeä ja mainio tunnelma - pidot paranee kun väki vähenee.

Vaihtoehtoinen järjestys eli ensin B-loppukilpailu ja sitten vasta A-loppukilpailu on paljon huonompi ratkaisu. Eikä edes samanaikainen kilpailu käytettävissä olevan suppean maastoalueen takia ole teknisesti mahdollinen. Ja sitä paitsi se tekisi kilpailusta vaikeasti seurattavan. Nykyinen konsepti sen sijaan antaa meille mahdollisuuden hienoon ja myös jännittävään kilpailuun, jossa poikkeuksellisesti pääosassa ovat ikäsuunnistajat.


Kannattaa siis ottaa karsinta ihan tosissaan. Jos vaikka sillä tavalla yltäisi A-loppukilpailuun asti./kjs

Mahdotonta asiaa kyselen!

Jostain syystä ilmoittautumista ei ollut seuran verkkovihossa. Kaikki
viikonlopun suunnitelmat ovat kuitenkin tehty (valmistautuminen mukaan lukien) SM-kisoja ajatellen. Kysynkin siis onko tällä aikataululla mitään
mahdollisuutta päästä lauantaina juoksemaan. /ST

Vastaus: Valitettavasti tämä juna meni jo. SM-kisojen karsintasarjojen lähtöjärjestys määräytyy rankin mukaan, joten mitään mahdollisuutta ei ole ottaa jälki-ilmoittautuneita. Ja sitä paitsi säännötkin sen selvästi kieltävät.

Kun lyhensimme ilmoittautumisajan kymmenestä päivästä kuuteen päivään. uskoimme palvelevamme suurta joukkoa kilpailijoita. Olisiko seuraava parannus sallia jälki-ilmoittautuminen myös SM-kisoihin. Ainakin se helpottaisi järjestäjien toimintaa tällaisissa inhimillisissä tapauksissa./kjs

Miksi lähtöajat muuttuivat

Olen katsonut lähtöluetteloita netti-sivuiltanne 13.9. illalla ja 14.9. aamulla. Mistä johtuu, että yön aikana lähtöaikoja, kilpailunumeroita ja lähtöjärjestyksiä on muutettu?

Omalla osallani muutos on vain 2 min. mutta seuratoverini lähtöaika on muuttunut 40 min. aikaisemmaksi. Saisiko hän lähtöpaikalla uuden lähtöajan jos myöhästyisi, selvästi kilpailun järjestäjän virheen vuoksi ? Vieläkö lähtöaikoja yms. voidaan muuttaa? /ET

Oi miksi...

lähtöajat ovat muuttuneet? Eilen vielä lähtöpaikka oli paljon parempi kuin tämän päivän listassa! /PR

Vastaus: Suorien loppukilpailujen lähtölistat tehtiin uudestaan. Kiireessä unohtui SM-kisojen sääntö, jonka mukaan suorien loppukilpailujen lähtöjärjestys ei perustu rankiin kuten karsintasarjoissa, vaan se joudutaan osin arpomaan. Niinpä lähtöajat jouduttiin korjaamaan.

Lähtöajat julkaistiin keskiviikkona klo 21.00. Virhe havaittiin puolen tunnin kuluttua, jolloin virheelliset lähtöajat poistettiin heti verkosta. Korjatut lähtöajat saatiin takaisin verkkoon tunnin kuluttua klo 22.35.

Olemme tietysti harmissamme tapahtuneesta - halusimme palvella kilpailijoita lyhentämällä ilmoittautumisajan kymmenestä päivästä kuuteen, mutta näköjään tälläkin on varjopuolensa. /kjs.