Ikäsuunnistajat kilpailevat Suomen mestaruuksista Nuuksiossa syksyllä 2006

Helsingin Suunnistajat on saanut Metsähallitukselta erityisluvan järjestää ikäsuunnistajien suomenmestaruuskilpailut Nuuksion kansallispuistoalueella. Järjestelyissä otetaan huomioon kansallispuiston erityisolosuhteet ja rauhoitusmääräykset. Kilpailut pidetään 16. syyskuuta ja niihin odotetaan toista tuhatta yli 35-vuotiasta suunnistajaa. Vastaavanlaajuista suunnistustapahtumaa ei ole alueella järjestetty pariinkymmeneen vuoteen.

”Nuuksion Kattila ympäristöineen on vanhaa Helsingin Suunnistajien iltarastialuetta, joka on kansallispuiston perustamisen jälkeen ollut poissa suunnistuskäytöstä jo toistakymmentä vuotta. Tästä syystä halusimme järjestää ikämies- ja ikänaissuunnistajille ainutkertaisen mahdollisuuden verestää vanhoja suunnistusmuistoja tällä alueella”, kertoo kilpailun johtaja Erkki Raimovaara

”Olimme jo vuonna 2003 yhteydessä Metsähallitukseen, joka suhtautui asiaan myönteisesti ja asetti tiukkoja mutta sinänsä oikeutettuja rajoituksia tapahtuman järjestämiselle. Esimerkiksi kilpailukeskus ja maali ovat kansallispuistoalueen ulkopuolella ja rastitkin ovat metsässä vain viikon verran ennen ja jälkeen tapahtuman. Myös suunnistuspiikkarien käyttö on kielletty, sen sijaan tavanomaiset suunnistuskengät eli ”nastarit” ovat sallitut.

”Uskon, että huolellisella ratasuunnittelulla ja välttämällä rastien sijoittelua aroille maasto-alueille voidaan mahdolliset maastoon kohdistuvat vahingot kuten uusien polkujen syntyminen, estää”, toteaa pääratamestari Reijo Hyvönen. ”Jo kilpailun luonne – pikamatkan suunnistus – vaatii paljon rasteja, jolloin eri sarjojen suunnistajat kulkevat omia reittejään ja esimerkiksi Jukolan viestistä televisiossakin nähtyä jonojuoksua ei kerta kaikkiaan pääse syntymään”.

Lapin Veikot järjestivät viime vuoden elokuussa Pohjois-Suomen suunnistuksen ykköstapahtuman Tunturisuunnistuksen Urho Kekkosen kansallispuistossa, Saariselän tunturialueella. Kilpailunjohtaja Pertti Itkonen kertoo, ettei hänen korviinsa eikä kansallispuiston henkilökunnan kautta tullut kielteistä palautetta. "Minusta se osoittaa, ettei kilpailu aiheuttanut ainakaan näkyviä ongelmia luonnolle tai häiriötä alueen muille käyttäjille. Kilpailijat hajaantuivat niin laajalle alueelle, ettei myöskään polkuja syntynyt."

HELSINGIN SUUNNISTAJAT ry.

Lisää tietoja kilpailuista saa Helsingin Suunnistajien internetsivuilta osoitteesta

http://www.helsinginsuunnistajat.fi/smkeski

Kari Sane
Helsingin Suunnistajat ry
SM-keskimatka (R2) tiedottaja
Puh 09-5636 992 (k). 09-169 3492 (t), kilpailujen aikana 045 6717 447
sp: