Rastiralli

Rastiralli on suunnistusmahdollisuus niille lapsille, jotka eivät ole vielä valmiita kilpailemaan. Rastirallissa ei oteta aikaa eikä käytetä Emit-leimasinta.

Myös kilpailuun jo osallistuneet lapset voivat yhdessä esimerkiksi vanhempansa kanssa kulkea Rastirallissa oman ratansa uudestaan läpi ja katsoa, missä suunnistus sujui ja missä olisi voinut mennä toisinkin.

Rastirallissa voi suunnistaa myös muun kuin oman sarjansa radan. Rastirallissa pääsee rastireitille (RR), tukireitille (TR) tai 10- ja 12-sarjojen suorille radoille.

Rastiralliin pääsee lähtemään molempina päivinä 10 - 30 minuuttia lasten kilpasarjojen päättymisen jälkeen (lauantaina n. 13:10 - 13:30, sunnuntaina n. 11:50 - 12:10).

Ilmoittaudu infoon lauantaina 12:30 mennessä ja sunnuntaina 11:30 mennessä. Maksu 2 euroa uudesta kartasta. Kartan saat lähdöstä. Lasten lähtöön on matkaa molempina päivinä noin puolitoista kilometriä.

Jos keskeytät Rastirallin, niin muista silti ilmoittautua maalissa.

Rastirallista saa palkinnon, joka on pillimehu tai vastaava. Sen saa noutaa infosta maaliintulon jälkeen.


Hän ei ehkä vielä ihan tänä vuonna taida osallistua Rastiralliin...