Palautetta Suunto-Gamesista

Palautetta . . .

Kyseltiin mielipiteitä Suunto-Gamesista. Tuloksia ei ole näkynyt, tuskinpa ne nyt kovin huonoja olivat?

Miltä SG-kyselyn tulokset näyttivät?

Joo, aiempina vuosina tiedottaja sai kyselyn päätyttyä aineiston, jonka perusteella teki siitä yhteenvedon. Vielä ei ole aineistoa näkynyt. Saattaapi olla, ettei vastaajien määrä ollut kovin kaksinen ja siitä syystä asia on jäänyt kesken.

Nyt tulokset ovat löytyneet ja tulevat verkkoon ensi tilassa kunhan näistä Rastiviikoista selvitään....

Lauantain "tilanne rasteilla" ja "rastiväliajat" eivät täsmää. Minua edellä oleva oli "tilanne rasteilla" -listan mukaan toiseksi viimeisellä 3 sekuntia edellä, mutta lopputuloksissa eroa hänen hyväkseen oli 10 s, vaikka "rastiväliaikojen" mukaan olin viimeiseltä maaliin häntä 3 s nopeampi./TSe

Sunnuntaina osalla kilpailijoista rastiväliaikojen summa on 15 sekuntia pienempi kuin loppuaika, osalla taas rastiväliaikojen summa täsmää loppuajan kanssa. /MTe

Maalin toinen leimantarkastuskone ei ollut synkronoinut kellonaikaansa. Tästä syystä osalla kilpailijoista lauantain väliaikojen summa on tulokseen verrattuna noin 10-11 sekuntia liian pitkä. Vastaava virhe on sunnuntaina noin 16-17 sekuntia. Virhe näkyy loppuviitoituksen väliajassa. Muut väliajat ovat oikein.

Lauantain rastireittisarjoissa väliaikoja on liian vähän ja viimeinen väliaika on liian pitkä. Virhe aiheutui siitä, että maali oli jäänyt ratatiedostosta pois.

Kumpikaan virhe ei vaikuta lopputuloksiin. Loppuajat on otettu erikseen maalin online-leimasimella tietokoneella, jonka kello on koko ajan käynyt oikein.

Rastireittisarjojen ratavirhe on korjattu ja lauantain uudet väliajat ovat verkossa. Onneksi kaikki olivat leimanneet maalissa.

Sen sijaan leimantarkistuksen kellonaikavirheen korjaaminen edellyttäisi kaikkien aikojen korjaamista yksitellen. Myös Reittihärveli olisi pystytettävä uudelleen korjatuilla väliajoilla ja siinä on omat riskinsä. Virhettä ei korjata, joten tällä kertaa ei kannata katsoa, kuka oli loppuviitoituksella nopein...


Kysyttävää Suunto-Gamesista

Ilmoittauduin sunnuntaina puolenyön jälkeen. Miksi nimeäni ei näy lähtölistoissa. Pääsenko juoksemaan viikonloppuna ja koska?

Koska olet ilmoittautunut ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen, Irma luokittelee sinut jälki-ilmoittautuneeksi. Tästä syystä Sinun lähtöaikasi selviää vasta kun olemme poimineet Irmasta kaikki jälki-ilmoittautuneet. Voit kuitenkin itse katsoa, koska likimain pääset juoksemaan, koska jälki-ilmoittautuneet sijoitetaan oman sarjansa kärkeen.

Minkä online-rankin perusteella valitaan E-sarjoihin. Annetaanko tähän metsäsuunnistuskilpailuun vaikuttaa myös/pelkästään sprinttirankipisteet jos valinta tehdään kokonaisrankilta?

Eiköhän kilpailijat valita ilman muuta metsäsuunnistusrankin mukaan kun Suunto-Gameskin on metsäsuunnistuskilpailu. Toki tämänkin olisi voinut lisätä kilpailukutsuun, mutta jos kaiken lisäisi, niin äkkiä kutsu paisuisi turhan pitkäksi. Eihän siellä mainita edes sitä, että tulokset määräytyvät laskemalla yhteen kilpailijoiden lauantaina ja sunnuntaina saavuttamat ajat ilman matkapituuskohtaisia kertoimia, jotka taas esimerkiksi ulkomailla ovat usein käytössä

Voiko kuntosuunnistuksen maksaa Smartumin kulttuuri-/liikuntaseteleillä?

Käyhän se samalla tavalla kuin Iltarasteillakin. Huomaa kuitenkin, että karttamaksu on hieman korkeampi kuin Iltarasteilla. Mutta onhan rasteilla liput ja paikalla kahvila itse maastosta puhumattakaan....

Onko kuntosuunnistuksessa lauantainakin 7 km rata (lauantaina on muuten keskimatkat)?

Ratamestari Reino Hotti vahvisti asian - kyllä seiskan rata löytyy kuntosuunnistajille vaikka suurin osa kilpailijoista joutuukin lauantaina tyytymään lyhyempiin ratoihin.

Onko luvallista hölkötellä Kattilan suunnalta kisakeskukseen netistä tulostettavien karttojen avulla, ja kansallispuiston polkuja/teitä käyttäen?

Tilanne on hankala. Jos maastossa on ennen kilpailua suunnistajan näköinen kulkija kartta kourassa, se aiheuttaa taatusti hämmennystä rasteja tarkastaville ja valvoville seuran jäsenille. Mikäänhän ei takaa sitä, ettei tämä kulkija kertoisi joillekin kilpailijoille havainnoistaan. Ja kun nyt on vielä kyse arvokilpailusta, niin asia on entistä tärkeämpi.

Toiseksi ymmärrät varmaan sen, ettei edes kuntosuunnistuksissa ole tapana ensin käydä maastossa kartta kourassa ja vasta sitten lähteä suunnistamaan. Vaikka kuntosuunnistus ei olekaan kilpailu, niin kyllä siinäkin "fair play" -periaate olisi silloin koetuksella.

Ja kolmanneksi asia on jo ratkaistu suunnistuskilpailun säännöissä (2.54) Kilpailija, tukihenkilö ja kilpailun seuraaja, mukaan lukien mediaväki, saavat liikkua kilpailualueella heille osoitetuilla alueilla (ei ole Suunto-Gamesissa). Eli kuntosuunnistajana varmasti sisällyt tuohon porukkaan.

Eli summa summarum: Tervetuloa kuntosuunnistukseen, mutta ihan normaalia reittiä Tervalammen kautta. Sen sijaan Kattilan suunnalta et saa tulla kilpailukeskukseen.

Pääseekö Suunto-Gamesiin joukkoliikenteellä. Viime vuonna pääsi seutulipulla mukavasti ihan viereen.

Tänä vuonna Suunto-Gamesin kilpailukeskus on Vihdissä, joka ei kuulu Helsingin Seudun Liikenteen liikennealueeseen. Linjoja on siten vähemmän eikä seutulippu kelpaa.

Tervalammentien kautta busseja ei kulje. Lähin bussi tulee vanhan Turuntien ja Tervalammentien risteyksestä hieman länteen olevalle Palajärventien risteyksen pysäkille (Palojärvi L.). Siitä on kilpailukeskukseen noin 5 km kävelymatka, joten peukalokyytiä tarvitaan - suunnistuspaita tai rastilippu näkyviin, niin eiköhän kyyti järjesty.

Kaikki vanhaa Turuntietä ajavat bussit pysähtyvät Palojärvi L. -pysäkillä. Liikenneviraston matka.fi on vielä talviteloilla, sillä siihen ei ole tätä kirjoitettaessa (9.5) tuotu kesäkuun aikatauluja.

Sen sijaan Matkahuollon reittioppaasta löytää sekä lauantain että sunnuntain aamubusseja, jotka lähtevät Kampista. Lauantaina klo 8.00, 9.00 ja klo 10.00 ja sunnuntaina klo 8.00 ja 10.00. Ajoaika Palojarven pysäkille on reilut puoli tuntia.