Tukijoitamme









Suot ja tulva-alueet
Ratamestarien viime ohjeet

Ote kilpailuohjeesta

Lauantaina sarjojen H21E ja H60 erään rastivälin suorin reitti kulkee karttaan kapeana avosuona kuvatun alueen poikki. Tuo suo - vanha turpeennostopaikka - on ojien tukkimisen takia tulvinut, ja on siksi nyt pikemminkin ylipääsemätön lampi. Alue on piirretty lähtöjen mallikarttoihin.

Lauantaina sarjojen D14 ja H14 erään rastivälin suorin reitti kulkee toisen samanlaisen tulva-alueen poikki, ja myöhemmin toisella rastivälillä ylitetään tuolle alueelle etelästä johtanut, nyt tukittu oja. Tämäkin tulva-alue on kierrettävä. Entisestä ojasta pääsee kyllä yli, joskin paikka on parinkymmenen metrin matkalla varsin hankalakulkuinen. Alue on piirretty lähtöjen mallikarttoihin.

Kyseiset kaksi aluetta ovat ennallistamisalueita, joiden läpi kulkevat tai niiltä pois johtavat ojat on koko pituudeltaan tukittu. Vesi on noussut niin, että ei ole mitään järkeä yrittää yli.

H14 ja D14 sarjojen reitillä tulisi vastaan alla olevan kuvan mukainen paikka, mikä muistuttaa majavien patoamaa metsää.


Kuva Raino Lampinen

14-sarjan rata sivuaa alueen eteläreunaa myös rastivälillä 2-3. Tässä ei joudu kulkemaan varsinaisen vesialueen läpi, mutta vastassa on edellä mainittu tukittu oja, josta kyllä pääsee yli. Paikka on kyllä hyvin ikävän näköinen, onneksi kyllä ihan kapea tuolla rastivälillä:


Kuva Raino Lampinen

H21E/H60 suosta ei ole kuvia. Alue tulee vastaan H21E-sarjan rastivälillä 4-5 ja H60-sarjan rastivälillä 1-2. Alue on helppo kiertää, eikä kierto edes tee suurta mutkaa - olisi ilman tulvaakin hyvä reitinvalinta.

Raino Lampinen
Ratamestari - lasten radat

Lisätietoa luonnon ennallistamisesta

Luontoa ennallistetaan luomalla metsään puuttuvia tai siellä vähäisinä esiintyviä luonnonmetsän piirteitä, kuten lahopuuta, hiiltynyttä puuta ja lehtipuustoa. Samalla saadaan vaihtelua metsärakenteeseen. Soilla tukitaan ojia ja poistetaan puustoa.

Luonnon omissa prosesseissa palautuminen on hidasta, eli aktiivista toimintaa tarvitaan. Ennallistamisen tavoitteena on nopeuttaa talouskäytössä olleiden metsien palautumista luonnontilaisiksi,

Lue lisää  Metsälehdestä sekä Metsähallituksen sivuilta