Talkoot

Tule mukaan järjestämään HS:n suurinta kilpailutapahtumaa.

Suunto-Games on koko seuran yhteinen voimannäyttö, johon tarvitaan meitä jokaista. Pienikin panos kisapäivinä tai kisaa ennen vie yhteistä asiaa eteenpäin.

Samalla tutustut hienoon porukkaan, joka osaa melkein mitä vaan ja jonka käsissä rakentuu kaksipäiväinen tapahtuma yli tuhannelle hengelle. Ensikertalaisenkaan ei tarvitse pelätä, hommia löytyy jokaiselle osaamisen mukaan ja luvassa on hyvä perehdytys tehtävään.

Suunto-Games järjestetään tänä vuonna Nuuksionpäässä. Tarkka osoite on Ruuhijärventie 14. Sinne pääsee jatkamalla Solvallasta eteenpäin jä kääntymällä oikeaan Ruuhijärventien risteyksestä.

HUOMAA: Perillä on todella niukasti pysäköintitilaa - kilpailukeskus on pienellä mökkitontilla, joten sovi yhteiskuljetuksista tai ainakin yhteisestä tapaamisesta Swinghillissä tai muualla, jotta pääsette tulemaan samalla autolla perille asti.

Swinghill on tuttu Solvallan Iltarastien pitopaikka ja sinne pääsee kääntymällä luontokeskus Haltian kohdalta oikeaan ylös mäkeen johtavalle tielle. Sitä jatketaan suoraan ajamalla hiekkatietä eikä käännytä oikealle päällystettyä tietä myöten Urheiluopiston yläpysäköintiin.

Nämä kuvat ovat toissa vuoden pussitustalkoista. Kivaa oli. Tule Sinäkin!

SUUNTO-GAMES TALKOOT

ke 8.6. klo 16 alkaen
Karttojen pussitus aiemmasta poiketen Pakilan Vedon majalla (Paloheinän ulkoilumajan vieressä) .

to 9.6. klo 16.30 alkaen
Tavaroiden pakkaus Sörnäisten varastolla (Tukkutori, Vanha Talvitie)

pe 10.6. klo 14 alkaen
Kilpailukeskuksen rakentaminen Ruuhijärventie 14 - HUOMAA: Perillä on todella niukasti pysäköintitilaa - kilpailukeskus on pienellä mökkitontilla, joten sovi yhteiskuljetuksista tai ainakin yhteisestä tapaamisesta Swinghillissä tai muualla, jotta pääsette tulemaan samalla autolla perille asti.

la-su 11-12.6.
Suunto-Games
Osallistu kisajärjestelyihin ilmoittautumalla kilpailunjohtaja Pekka Väisäselle ,
sähköposti pekka.vaisanen(AT)pekkasport.fi tai puhelimitse numeroon 0400 490837

Purkutalkoot
- heti kilpailujen päätyttyä
- purkaminen ja tavaroiden vienti varastolle sunnuntaina.





Vielä kerran - kannattaa tulla mukaan!