Matkaopas Suunto Games -kilpailuun

Ratamestarilta toivottiin arviota pääsarjojen voittoajoista. Tulin joskus joulun ja uuden vuoden välillä noukkineeksi erilaisia tietoja (sarjat, matkojen pituuden, kilpailijoiden määrän, voittajan ja viidennen ajan) vuosien 2005 ja 2007 - 2015 Suunto-Games -kilpailujen tulossivuilta Excel-tiedostoon.

Laskeskelin näistä sitten voittajan ja viidenneksi sijoittuneen aikaeron, kilometrivauhdit ja erinäisiä muita matkoja ja vauhteja kuvaavia tunnuslukuja. Näistä saa jonkinlaisen ennusteen kaikkiin sarjoihin. Olen käyttänyt laskelmissa kunkin sarjan voittoaikojen keskiarvoja ja kertonut sen tämänvuotisilla matkojen pituuksilla. Näin syntyneet luvut ovat toki vain suuntaa antavia. Oletan, että monissa sarjoissa juostaan tänä vuonna varsin helppokulkuisessa keskimääräistä nopsemmin.

Aiempina vuosina kovinta vauhtia on pidetty samantapaisessa laakeassa naapurimaastossa Solvallassa ja toisaalta Tervalammen - Kurjolammen suunnalla. Tässä poimintoja vuosien 2005 ja 2007 - 2015 voittajien nopeimmista vauhdeista miesten ja naisten sarjoissa:

Aika/km Sarja Vuosi Paikka Tapa Voittaja
5:35 H21E 2005 Solvalla keskimatkaPetteri Muukkonen
5:43 H21E 2011 Kurjolampi keskimatkaJarkko Huovila
5:54 H21A 2012 Solvalla keskimatka Roman Ryapolov
5:54 H21E 2014 Tervalampi keskimatka Lauri Sild
5:55 H21E 2005 Solvalla pitkä matkaPetteri Muukkonen
5:57 H21AL 2005 Solvalla keskimatka Ville Koponen
5:58 H21E 2009 Tervalampi keskimatka Mats Dahlen
6:54 D21E 2014 Tervalampi keskimatka Marjo Liikanen
6:55 D21E 2011 Kurjolampi keskimatkaInga Dambe
7:04 D21E 2011 Kurjolampi pitkä matkaInga Dambe
7:08 D21E 2009 Tervalampi keskimatkaInga Dambe
7:15 D21E 2014 Tervalampi pitkä matka Marjo Liikanen
7:16 D21E 2012 Solvalla keskimatka Elli Virta
7:16 D21E 2005 Solvalla keskimatkaVroni König-Salmi

Afternoon sunlight reaching the forest bottom (Ollila, Vihti, 20151115) - Raino Lampinen
Kanervaista männikköä tulee riittämään.

Allaolevissa taulukoissa on esitetty sarjoittain matkan pituus vuonna 2016 ja matkan minimi-, keskiarvo- ja maksimipituus Suunto Gamesissa vuosina 2005 ja 2007-2015. Tämän lisäksi taulukoista näkyy kunkin sarjan voittajan vauhdin minimi, keskiarvo ja maksimi noina vuosina sekä keskimääräiseen voittovauhtiin perustuva ennuste vuoden 2016 kärkiajasta.

Varsinkin nuorten ja kaikkein vanhimpien sarjoissa luvut ennuste lienee kovin epäluotettava, koska sarjat ovat olleet osanottajamäärältään kovin pieni ja vauhdin hajonta on suurta eri vuosien välillä. 21-65 -sarjoissa ennuste lienee paremmin kohdallaan - joskin sielläkin vuosien välinen vaihtelu esim. näkyy olleen H21E-sarjassa olleen puolentoista ja D21E-sarjassa olleen kolmen minuutin luokkaa.

KESKIMATKA MATKA km VOITTAJAN KM-VAUHTI ENNUSTE 2016
SARJA 2016 2005, 2007-2015
(min. -ka. -maks.)
2005, 2007-2015
(min. - ka. - maks.)
min (matka x keskim.
voittovauhti)
D152,3 (1,9 - 2,3 - 3,0)9:08 - 12:30 - 22:0828:38
D162,7 (2,2 - 2,7 - 3,5)8:18 - 9:38 - 11:3024:48
[D16E]-(2,6 - 2,6 - 2,6)9:09 - 9:09 - 9:09-
D182,8 (2,3 - 3,2 - 4,3)7:51 - 10:49 - 14:5030:30
[D18E]-(3,2 - 3,2 - 3,2)8:45 - 8:45 - 8:45
D203,3 (3,0 - 3,6 - 4,2)8:42 - 11:06 - 12:5736:38
[D20E]-(3,7 - 3,7 - 3,7)8:50 - 8:50 - 8:50-
D21E4,5 (3,7 - 4,3 - 5,3)6:54 - 7:48 - 9:5335:01
D21A4,2 (3,4 - 3,9 - 4,5)7:16 - 8:38 - 10:0536:26
D21AL3,2 (2,1 - 2,7 -3,3)7:27 - 9:09 - 11:0829:17
D353,7 (3,0 - 3,6 - 4,3)8:12 - 9:14 - 10:1434:15
D403,8 (2,8 - 3,5 - 4,3)7:53 - 9:22 - 11:2735:24
D453,2 (2,5 - 3,2 - 4,2)8:40 - 10:06 - 12:2532:25
D503,3 (2,3 - 3,0 - 4,0)9:18 - 10:52 - 12:4035:52
D553,1 (2,2 - 2,7 - 3,5)9:13 - 10:59 - 14:0734:03
D602,8 (2,1 - 2,5 - 3,4)10:08 - 11:28 - 13:3531:39
D652,7 (1,9 - 2,4 - 2,9)10:45 - 12:30 - 14:3934:15
D702,1 (1,4 - 2,0 - 2,4)12:17 - 15:09 - 18:3232:16
D751,6 (1,4 - 1,9 - 2,4)13:20 - 19:22 - 24:5630:01
D801,6 (1,4 - 1,9 - 2,4)21:42 - 34:18 - 47:0853:10
H152,8 (2,1 - 2,7 - 3,5)7:30 - 8:35 - 11:9923:47
H16 3,2 (2,6 - 3,3 - 4,2)6:22 - 7:55 - 10:0525:25
[H16E]- (3,4 - 3,4 - 3,4)7:16 - 7:16 - 7:16-
H183,7 (3,5 - 4,3 - 5,7)6:49 - 7:54 - 8:4729:00
[H18E]-(3,9 - 3,9 - 3,9)7:08 - 7:08 - 7:08-
H203,8 (3,5 - 4,6 - 6,1)6:06 - 8:26 - 13:5831:48
[H20E]-(4,8 - 4,8 - 4,8)6:53 - 6:53 - 6:53-
H21E5,6 (5,0 - 5,7 - 7,2)5:35 - 6:13 - 6:5534:41
H21A5,4 (4,7 - 5,5 - 7,1)5:54 - 6:31 - 7:4035:15
H21AL4,2 (3,4 - 3,9 - 4,5)5:57 - 7:27 - 8:2231:04
H355,0 (4,5 - 4,9 - 6,1)6:14 - 7:26 - 8:2936:52
H404,7 (3,9 - 4,6 - 5,9)6:24 - 7:01 - 7:4333:11
H454,4 (3,5 - 4,3 - 5,7)6:38 - 7:13 - 8:2131:37
H504,2 (3,2 - 3,9 - 4,8)7:02 - 7:40 - 8:3831:58
H553,7 (3,0 - 3,7 - 4,6)7:19 - 7:54 - 8:4829:19
H603,4 (2,7 - 3,5 - 4,5)7:16 - 8:27 - 9:4828:49
H653,2 (2,7 - 3,2 - 4,0)7:59 - 9:04 - 10:5829:12
H703,1 (2,2 - 2,7 - 3,4)8:33 - 10:25 - 11:4432:17
H752,8 (1,9 - 2,4 - 2,9)9:45 - 12:09 - 15:3233:32
H802,1 (1,4 - 2,0 - 2,4)12:06 - 15:31 - 24:5333:03
H851,6 (1,4 - 1,9 - 2,4)15:29 - 20:22 - 28:0931:34
H901,6 (2,2 - 2,2 - 2,2)26:31 - 26:31 - 26:3141:06

PITKÄ MATKA MATKA km VOITTAJAN KM-VAUHTI ENNUSTE 2016
SARJA 2016 2005, 2007-2015
(min. -ka. -maks.)
2005, 2007-2015
(min. - ka. - maks.)
min (matka x keskim.
voittovauhti)
D152,6 (2,5 - 3,3 - 3,7)9:08 - 12:33 - 16:3732:45
D163,6 (3,6 - 4,0 - 4,6)8:03 - 10:22 - 13:3737:38
D16E-(5,1 - 5,1 - 5,1)7:36 - 7:36 - 7:36-
D185,2 (4,2 - 5,2 - 6,8)8:24 - 11:10 - 15:1557:10
[D18E]-(6,0 - 6,0 - 6,0)8:06 - 8:06 - 8:06-
D204,7 (4,9 - 5,8 - 6,4)8:57 - 11:46 - 22:1155:11
[D20E]-(8,0 - 8,0 - 8,0)8:30 - 8:30 - 8:30-
D21E7,8 (6,1 - 7,7 - 8,6)7:04 - 7:54 - 8:5261:23
D21A6,6 (5,9 - 6,8 - 7,6)7:56 - 8:59 - 10:0359:39
D21AL4,1 (3,6 - 4,4 - 5,0)8:00 - 9:40 - 11:3139:32
D356,3 (4,9 - 5,9 - 6,8)8:12 - 9:44 - 11:1463:45
D405,5 (4,6 - 5,6 - 6,8)8:43 - 9:22 - 10:07 51:03
D455,2 (4,3 - 5, 0 - 5,7)8:47 - 10:19 - 13:0052:49
D504,7 (4,1 - 4,6 - 5,2)9:53 - 11:14 - 13:2452:41
D553,7 (3,4 - 4,0 - 4,7)9:37 - 11:40 - 13:0843:17
D603,6 (2,9 - 3,5 - 4,3)10:46 - 12:13 - 13:5444:21
D653,2 (2,9 - 3,3 - 4,0)11:14 - 13:49 - 16:3243:31
D702,6 (2,1 - 2,5 - 3,0)11:36 - 14:42- 18:3338:31
D752,3 (2,1 - 2,5 - 3,0)17:17 - 20:15 - 27:2645:58
D802,3 (2,1 - 2,5 - 3,0)22:39 - 32:45 - 48:3474:21
H153,4 (3,9 - 4,3 - 5,0)8:03 . 9:30 - 11:0532:18
H16 5,2 (4,6 - 5,1 - 6,2)6:01 - 8:05 - 8:5541:23
[H16E]- (6,9 - 6,9 - 6,9)6:19 - 6:19 - 6:19-
H188,3 (6,3 - 7,5 - 8,6)6:36 - 7:53 - 8:4765:40
[H18E]-(8,8 - 8,8 - 8,8)6:25 - 6:25 - 6:25-
H208,7 (7,9 - 8,6 - 10,3)7:22 - 8:52 - 10:5377:03
[H20E]-(10,7 - 10,7 - 10,7)6:38 - 6:38 - 6:38-
H21E12,0 (8,6 - 11,5 - 13,5)5:55 - 6:27 - 6:5177:01
H21A9,9 (9,2 - 10,1 - 11,6)6:27 - 6:52 - 7:3167:51
H21AL7,3 (5,6 - 7,0 - 7,6)6:28 - 7:21 . - 8:2953:26
H359,1 (7,9 - 8,9 - 9,9)6:56 - 7:36 - 8:2869:19
H408,7 (7,5 - 8,2 - 8,9)6:13 - 7:05 - 7:5561:33
H458,3 (6,3 - 7,5 - 8,2)6:15 - 7:26 - 8:0661:55
H507,3 (5,9 - 6,7 - 7,4)7:22 - 7:54 - 8:3257:26
H556,3 (5,7 - 6,2 - 6,9)7:34 - 8:22 - 9:0354:48
H605,6 (4,6 - 5,5 - 6,2)7:56 - 8:46 - 9:1249:11
H655,4 (4,3 - 4,8 - 5,4)8:08 - 9:28 - 10:1351:36
H703,7 (3,0 - 3,8 - 4,3)9:42 - 10:44 - 12:1039:49
H753,2 (2,3 -3,1 - 4,0)10:54 - 14:22 - 21:1345:15
H802,6 (2,0 - 2,5 - 3,0)13:15 - 15:51 - 19:0041:32
H852,3 (2,0 - 2,4 - 3,0)14:03 - 18:22 - 28:0741:42
H902,3 (2,4 - 2,5 - 2,6)21:32 - 24:53 - 28:1456:29

Kerrataanpa vielä säännöissä annetut ohjeajat taulukon arvioinnin avuksi:

Keskimatka:
30-35 min: HD21-45
25-30 min: HD18-20
20-25 min: HD15-16 ja HD50+

pitkä matka:
65-80 min: H21
60-70 min: H20, H35-H45
55-65 min: D21
50-60 min: D35-D45, H18
45-55 min: D18, D20, D50-D65, H50-65
40-50 min: D70+, H70+
35-45 min: HD15-16

... ja muistutetaanpa vielä siitä, että keskimatkalla myös yli 50-vuotiaiden radoilla on viime vuosien tapaan pyritty noin puolen tunnin tai hieman sen ylittäviin aikoihin.

Ylläolevat taulukot pohjautuvat yksityiskohtaisempaan tilastoon, jonka voit ladata itsellesi Excel-taulukkona osoitteesta https://www.dropbox.com/s/7qjbum4rrtl2mvh/SuuntoGames_2016_ratadata_avoin.xlsx?dl=0


Raino Lampinen
SG 2016 ratamestari