kuva: Raino Lampinen

Pitkän matkan radan testi

Tiedottaja saa mahdollisuuden testata erään sarjan sunnuntain pitkän matkan radan. Testiolosuhteet valitaan samanlaisiksi kuin Suunto-Gamesissa - aurinkoista, mutta ei liian lämmintä. Kumppanikseen tiedottaja pyytää takavuosien huippusuunnistajan, jotta saa ihan oikean käsityksen edessä olevasta radasta.

Lähdöstä ykköselle ratamestari tarjoaa polkumahdollisuuden. Taidan kuitenkin mennä suoraan kumpareita noukkien. Rastin tuntumassa näen, että sininen paita viilettää jo vauhdikkaasti vasemmalle. Joo, ollaan siis rastista liikaa vasemmalla, käännös oikeaan ja suoraan rastikivelle puun katveeseen - tästä syystä se ei näkynytkään suoraan tulosuunnasta.

Sitten seuraavalle. Polku edessä, kannattaisiko kiertää - ei, ylös vaan kauan sitten kulotetulle aukolle ja sitä pitkin lasketellen kohti rastia. Tuolla kaukana edessä sininen paita taas menee. Aukon päästä rastille - ei, ei se tämä ole... Ihmettelyä, tuolla viereisellä kumpareellahan se on. Tämän koukun tulee taatusti moni vielä tekemään.

Tuollako on rastikivi?    Raino Lampinen

Hyvä on näkyvyys.    Raino Lampinen

Sitten kolmoselle - suon laitaa ja mäkien välistä tai kärrytien kautta tornille ja siitä rastille. Nyt tie kelpaa. Hetken kuluttua huomaan, etten päässytkään tielle, olisi pitänyt kurvata tiukemmin sitä kohti eikä turhaan oikaista kipuamalla mäkeen - niin kompassiakin pitäisi muistaa katsoa näissä suuntogeimeissä.

Vielä yksi rinnerasti ja sitten: ratamestari antaa mahdollisuuden valita. Sinipaita valitsi alkuperäisen ratasuunnitelman mukaisen muutaman rastin välin, mutta minäpä testaan ratamestarin tarjoaman vaihtoehdon: pitkän välin, onhan se sentään toista kilometriä - niitä kun ei kovin usein tarjota. Monta on mahdollisuutta, tiekiertoja ja kalliokaartoja. Joo.., mutta jätänpä ratkaisun itse kunkin harkittavaksi sitten sunnuntaina.

Pitkän välin jälkeen voi käydä naukkaamassa mukillisen vettä ja jatkaa kohti jyrkänneriviä. Tuoltahan se tulee vastaan, mutta mikä näistä koloista on se oikea - hieman malttia, tuohan se on. Seuraava taitaa olla yksi radan vaativimmista rasteista, kivi vihreän reunalla - missä sitä vihreää on, no kuukaudessa ehtii näköesteitä kasvaa. Hyvinhän se löytyy vaikka jo kaukana, kaukana edellä oleva sinipaita teki tälle rastilla juoksunsa ainoa koukun.

Seuraavalle rastille mennään huolellisesti. Tuosta noin kärrytien yli ja sitten ojia väistellen. Mäki oikealla, suo, uusi mäki ja sieltähän se rastikivi jo pilkistää. Ja sitten ojan yli laakealle mäelle, joka on kalliokumpareiden ja pienten soiden mosaikkia. Eikä mitään selviä kiintopisteitä. Tämä on suunnistajan paratiisi.

Suo vasemmalla, notko oikealla, iso mäki edessä ja - siinä on rastijyrkänne eikä se puhu mitään. Ja jatko samaan suuntaan, kierränkö pienet jyrkänteet oikealta, vasemmalta tai pääsisköhän suoraan alas. Valtava kivi, tuolla ja sen kautta rastille. Ja sitten alas jyrkkää mäkeä - varovasti! - viimeiselle rastille ja vielä kirmaus viitoitusta myöten maaliin.

Jyrkännerivi alkaa.    Raino Lampinen

Kallioselännettä pitkin.    Raino Lampinen

No, miltä tuntui. Oli ihan oikeaa pitkän matkan suunnistusta, ei mitään keskimatkan näpertelyä. Ja maasto oli kaikkea muuta kuin ulkoilualueille tyypillistä, päinvastoin todellista metsäsuunnistusta. Nopeita kallioselänteitä oli myös mukavasti. Rastipisteet vaativat tarkkuutta. Ylipäänsäkin koko ajan piti pitää ajatukset kasassa, muuten suunnistus olisi saattanut helposti hajota.

PS. Ratamestari päätti ottaa tälle radalle sen pitkän välin. Jos se ei ole hyvä, niin siitä saa sitten syyttää tiedottajaa..."

PS2. Kauniit kuvat ovat ratamestarin kuva-arkistosta. Kaikki ovat myös kilpailualueelta.